Onko kasvu irtoamassa työllisyyden kasvusta? |
Suomen talouspolitiikka nojaa oletukseen, että kasvu tuo mukanaan työpaikkoja. Pitkällä tähtäimellä se ei välttämättä enää pidä paikkaansa.
Ensimmäinen pörssiyhtiö kertoi julkisesti tällä viikolla vähentävänsä työvoimaa tekoälyn vuoksi ja (some)kansa kohahti. Uutisessa ei sinänsä ollut mitään yllättävää, olimme osanneet sitä odottaa mutta kukaan ei tiennyt koska ja mistä se tulisi. Vihjailuja toki oli kuultu muualtakin jo pitkälti toista vuotta.
Globaalissa talouskeskustelussa on viime kuukausina yleistynyt käsite jobless growth, joka tarkoittaa kasvua ilman työllisyyden kasvua. Investointipankit, analyytikot ja teknologiayhtiöiden johtajat sanoittavat vuorollaan, miten tekoäly ja automaatio mahdollistavat tuottavuusloikan ilman vastaavaa henkilöstön lisäystä.
Tekoälytutkijat ovat olleet avoimia sen suhteen, että heidän tavoitteenaan on puskea teknologian rajoja yhä pidemmälle. Lopulta se tarkoittaa ihmisen poistamista yhtälöstä. Viimeisimpänä Microsoftin tekoälyjohtaja esitti näkemyksensä, jonka mukaan tietotyöläisten hommat loppuvat 18 kuukaudessa. Jos ei muuta niin ainakin otsikoita syntyy.
Tuskin kukaan ajattelee, että ensi kesän jälkeen ei enää tarvitse palata töihin. Samaan aikaan kasvu ilman työpaikkoja on ihan oikea ilmiö.
Tähän asti talouskasvussa on voinut luottaa siihen, että kasvu lisää kasvua, toisin sanoen vaikka luova tuho hävittäisi työpaikkoja, tilalle syntyy uusia. Tällä kertaa tilanne voi olla toisin. Kasvu ei ole enää sidoksissa ihmisen tekemään työhön. Yritykset voivat kasvaa palkkaamatta yhtä ainutta uutta työntekijää, ilmiö mikä aiheuttaa laineita nyt rapakon takana.
Teollisen ajan talous oli yksinkertaista. Kun tuotanto kasvoi, työvoimaa lisättiin. Uusi tehdas tarkoitti uusia työntekijöitä. Digitaaliset tehtaat toimivat toisin. Yritys voi kasvattaa katettaan merkittävästi ilman, että sen henkilöstömäärä kasvaa samassa suhteessa. Automaation ansiosta sama tiimi tuottaa enemmän.
Samaan aikaan meillä hyvinvointivaltion rahoitusmalli on rakennettu palkkatyön ympärille. Kun yritys palkkaa, syntyy ansiotuloveroa, kunnallisveroa, eläke- ja työttömyysvakuutusmaksuja ja toivottavasti myös kulutuskysyntää. Jokainen työntekijä on paitsi tuotannontekijä myös veropohjan vahvistaja.
Suomessa kasvupolitiikka on pitkälti työllisyyspolitiikkaa. Tämä tuli selvästi esiin viikko sitten pääministeri Orpon älähtäessä, että nyt on työnantajien vuoro kantaa vastuunsa ja alkaa työllistämään ihmisiä.
Onhan tämä nyt lähes tragikoomista, että elämme tämän vuosisadan suurinta rakennemurrosta, jonka seurauksia ei edes yritetä ymmärtää.
Työpaikat eivät synny käskemällä. Suomessa työnantajayrittäjien määrä on sitä paitsi ollut laskusuunnassa jo pitkään. Vuodesta 2014 laskua on kertynyt noin 15 %. Yksinyrittäjyys on kasvanut, mutta yrityksiä, jotka palkkaavat ja kasvattavat henkilöstöä, syntyy suhteessa vähemmän. Tämä ei näy otsikoissa samalla tavalla kuin massairtisanomiset mutta se näkyy hitaana muutoksena yritysrakenteessa.
Hyvinvointivaltio ei ole vielä joutunut tilanteeseen, jossa kasvu irtoaa työllisyyden kasvusta. Kohta sekin voi olla edessä.