Leikattu ja köyhdyttävä eläkeindeksi muutettava ansiotasoa noudattavaksi |
Eläkevarat olisi tullut sijoittaa pääomaköyhään Suomeen. Silloin niiden generoiva vaikutus olisi kohdistunut kertautuvin positiivisin vaikutuksin Suomen kansantalouteen tuottaen yrittäjä- ja verotuloja kansantalouteemme. Tämä on ollut alun perin eläkelainsäädäntöä aikanaan tähän maahan luotaessakin. Siksi pidän vääränä satojen miljardien eläkerahavarojen sijoittamisia ulkomaille, sijoitusten generoivat tuotot jäävät nyt ulkomaille vieraisiin kansantalouksiin.
Vaarana voi ulkomaisissa sijoituksissa olla pääomien kuihtuminen vieraisiin maihin korkeita tuottoprosentteja tavoiteltaessa, kuten esimakua kymmenisen vuotta sitten jo saatiinkin. Miten muutoin voitaisiin sijoitetuista eläkevarannoista saada maksimaaliset hyödyt Suomeen?
Vastaukseni voi yllättää. Se on sijoittamalla rohkeasti enemmän maksettaviin eläkkeisiin! Tämän voisi aloittaa siten, että eläkkeitä alettaisiin maksaa eläkkeiden saajille ansioindeksiin sidottuina suoraan keinotekoisten eläkeindeksien sijaan. Perusteluna esitän sen, että eläkevakuutusmaksutkin ovat maksetut ansioista joko palkka- tai yrittäjätuloista.
Nyt eläkeläisille maksettavat eläkkeet ovat 30 vuotta jääneet 80 prosenttisesti jälkeen ansiotuloindeksistä, koska eläkkeet seuraavat vain viidenneksellä ansiotason kehitystä. Tämä johtuu Lipposen hallituksen aikana maassamme olleen taloudellisen laman aikana tilapäiseksi tarkoitetun ns. taitetun tai leikatun eläkeindeksin käyttöön otosta, jolloin 4 viidesosaa oli 80 % ansiotason noususta jäi saamatta eläkkeisiin ja valitettavasti on tilanne jatkunut jo yli 30 vuotta. Vaikka eläkkeet seuraavatkin muilta osin elinkustannusindeksiaä on eläkkeiden reaaliarvo laskenut rajusti.
Siksi haluan, että eläkkeiden reaaliarvoa tuhoavasta taitetusta eli leikatusta eläkeindeksistä pikaisesti luovutaan ja palataan siihen, että eläkeläisille maksettavat eläkkeet sidotaan ansiotason indeksiin. Näin on alun perin tarkoituskin ja palkan tai yritystulon ovat myös eläkevakuutusmaksut määräytyneet kuten nytkin.
Tällä ansiotasoa seuraavalla eläkeindeksillä olisi suuri kaikkien eläkeläisten ostovoimaa parantava vaikutus kautta koko maan. Näin alkaisi poistua myös eläkeläisköyhyyskin. Mikä parasta, Silloin automaattisesti työikäiset saisivat työ- ja yrittäjätuloja ja työttömyys voisi pikaisesti poistuakin maastamme. Kun työllisyys näin paranisi saisi valtio ja kunnat sekä seurakunnatkin enemmän verotuloja eri tarpeisiinsa ilman verojen korotuksia ja kuihduttavia eri ns. säästötoimia. Pyörät alkaisivat pyöriä oikeaan suuntaan!