Jängällä kukaan ei kuule huutoasi
Suomalaiset kustantajat luottavat rikoskirjasarjojen vetovoimaan. Jälleen on julkaistu uusi sarjan aloitus. Nyt asialla on kaksikko pohjoisesta, Kittilän kirjastonjohtaja Noora Mustajoki ja hänen partnerinsa Bosse Hellsten, jota kutsutaan filosofiksi (Turisti, Gummerus 2026).
Turisti aloittaa Arktis-sarjan, jonka sanotaan vievän lukijan pohjoisen todellisuuden nurjalle puolelle.
Romaanin tapahtumat on sijoitettu Leville. Jostain syystä kirjailijakaksikko näkee paljon vaivaa vakuutellessaan, että kyse ei ole oikeasta Levistä, vaikka kirjan Levitunturi ja sen matkailukeskus sijaitsevat yhtä kaukana Kittilästä kuin todellinen Levitunturi:
”Mahdolliset yhteydet todellisiin paikkoihin ovat täyttä fantasiaa, ja erittäin epätodennäköiset samankaltaisuudet oikeiden ihmisten tai tapahtumien kanssa ovat täysin tahattomia ja sattumanvaraisia.”
Pelkäävätkö kirjailijat, että Levin voimakaksikko, Päivikki ja Jouni Palosaari, ryhtyy vastatoimiin, koska Levin matkailubisnes esitetään kielteisessä valossa?
Mustajoki ja Hellsten tuntevat hyvin Levin, Kittilän kunnan ja Palosaarien kolmiyhteyden. Kyllä sen ympärille yhden rikosromaanin kevyesti synnyttää.
Ja jos on vähänkään perehtynyt Kittilän kunnan ja matkailubisneksen taannoisiin kiemuroihin, ei ylläty mistään. Rajana on vain vilkas mielikuvitus.
Romaanissa matkailuyrittäjä Pete Huhtaniemi kehittelee Leville mitä kummallisimpia turistipyydyksiä. Formulateemainen lomakylä, jonka keulakuvaksi kaavaillaan Keke Rosbergiä, on kuitenkin ajautunut vaikeuksiin.
Pelko leviää Peten persuuksiin, kun venäläinen asianajaja, pelottava ja jänteikäs, korkokenkiin ja jakkupukuun pukeutunut Maria Kournikova vierailee uhkaavin elkein Levillä. Jos formulakylä kaatuu, venäläisten sijoittajien rahat päätyvät Kankkulan kaivoon.
Kun Pete kehittelee bisneksiään, hän muistaa myös luontoarvot. Hänen autonsa takaluukussa on säkillinen männyn siemeniä, jotka Peten mielestä voisivat tehdä Lapin matkailusta kestävää.
Romaanin avainhenkilöihin kuuluu Peten alainen Sanni Paljakka, entinen Miss Joensuu. Hän emännöi turistikierroksia. Hän on oppaana lumikenkäretkellä, jonka aikana matkailuun erikoistunut brittitoimittaja murhataan. Toimittaja on tutkinut Levin hämäriä rahavirtoja.
Ylipitkään, lähes 500-sivuiseen romaaniin on mahdutettu kaikki mahdolliset rikosromaanien kliseet. On juoppo ex-poliisi, huumediilereitä, venäläisiä ja albanialaisia konnia, alkoholisoitunut toimittaja, outo singaporelainen bisnesmies, yhtä outo Kittilän kunnanjohtaja, missi ja muutama peräkammarin poika…
Kovin monta sympaattista henkilöä, joihin lukija voisi samaistua, ei romaanin sivuilla seikkaile. Henkilöitä on paljon ja tapahtumat leviävät Levin jängälle, jossa ”kukaan ei kuule huutoasi”.
Turisti on kuin Lapin Maan toimittajan Gonzon lehtijutut, joita yksi poliiseista kommentoi: ”Vaikka sen jutut on aika villejä, joku totuuden siemen niissä on.”
Romaanin kirjoittajat vihjaavat, että totuuden siemen löytyy Peten kanniskelemasta siemenpussista, joka herättelee kysymyksen, onko olemassa sellaista asiaa kuin kestävä matkailu.
Kirjaa mainostetaan mustalla huumorilla ja Lapin turismin haittapuolien kuvauksilla. Ennen kuin ottaa mainokset todesta, kannattaa miettiä niin sanottua Lapin lisää, joka on aina läsnä, kun Lapista puhutaan.
Aikamoinen taikuri pitää olla, jos onnistuu yhdistämään rikosromaanin, pamfletin Lapin luonnon puolesta ja mustan huumorin toimivaksi kokonaisuudeksi.
Turisti on pikku puutteistaan huolimatta lupaava alku uudelle sarjalle. Se on kustantajan mukaan herättänyt jo ennen ilmestymistään kiinnostusta myös ulkomailla.
