Pariisissa elettiin vuosina 1940-1944 poikkeuksellista aikaa. Saksan armeijan joukot valtasivat kaupungin kesäkuussa 1940, mistä alkoi yli neljä vuotta kestänyt miehitysaika.

Sodan keskellä loistohotelli Ritz oli kuin lintukoto sodan repimässä Euroopassa. Se sai nauttia erityisasemasta.

Saksan miehitysarmeija otti osan Ritzistä omaan käyttöönsä, mutta toinen puoli hotellista palveli edelleen tavallisia asiakkaita. Ja baari pysyi auki.

Ranskalaisen Philippe Collinin juuri suomeksi julkaistu romaani on tosiasioihin perustuva kertomus loistohotellin baarimestarista Frank Meierista (Ritzin baarimestari, Siltala 2026).

Meierista oli tullut eurooppalaisten ja amerikkalaisten seurapiirien keskuudessa elävä legenda. Hänen baarinsa vakioasiakkaita olivat Pariisin seurapiirien ohella sellaiset amerikkalaiset kirjailijat kuin Ernest Hemingway ja Scott Fitzgerald.

Korkea-arvoiset saksalaiset upseerit ottivat heti miehityksen aluksi Meierin baarin omakseen. Baarimestari palveli saksalaisia niin kuin muitakin ja ansaitsi heidän luottamuksensa.

Frank Meier (1884-1947) syntyi Itävallassa, mutta muutti jo teini-ikäisenä Yhdysvaltoihin. Hän palasi Eurooppaan, taisteli ensimmäisessä maailmansodassa Ranskan muukalaislegioonan riveissä, perusti oman baarin Pariisiin, sai Ranskan kansalaisuuden ja aloitti Ritzin baarimestarina 1921:

”Nousin taisteluhaudoista kohti ylellisyyden temppeliä. Seisoin Ritzin ovensuussa ja astuin sisään ensimmäistä kertaa 6. huhtikuuta 1921. Olin 37-vuotias ja minusta oli tulossa baarimestari ylellisen elämän pyhäkköön.” 

Vuosina 1940-1944 Meier eli kaksoiselämää. Hänellä oli paljon salattavaa. Kukaan ei tiennyt, että hän oli juutalainen.

Kun Meier yhtenä päivänä palveli saksalaisia sotilaita, seuraavana hän jo auttoi juutalaisia pakenemaan Gestapon kynsistä. Hän järjesti kymmenille juutalaisille väärennettyjä papereita, jotta he pääsivät pois maasta.

Baarimestari eli monen tulen välissä. Varuillaan piti olla joka suuntaan. Hotellin johdossakin oli niin natsien myötäilijöitä kuin heidän vastustajiaan.

Meier hyötyi sodasta ja vaurastui. Hän perusti baarin kassakoneen rinnalle toisen kassan, jonka rahoilla hän avusti juutalaisia ja samalla itseään.

Gestapo tarkkaili kaikkia, myös Meieria. Hän joutui kuulusteluihin, koska hänen ympärillään leijui paljon epäilyksiä, kuten kuulustelija sanoi.

Meier pääsi kuitenkin pälkähästä kuin koira veräjästä. Natsit saattoivat tietää hänen juutalaisen taustansa, mutta suosittu asema baarimestarina suojeli häntä.

Sitä paitsi Meierista oli tullut eräiden saksalaisupseerien luottomies. Hänen arvellaan välittäneen saksalaisten välillä viestejä, jotka liittyivät Hitlerin salamurhan suunnitteluun.

Ritzin baarimestarissa Collin tavoittaa taitavasti miehitysajan uhkaavan tunnelman ja ne moraaliset ristiriidat, joiden kanssa loistohotellin henkilökunta painiskeli.

Moni taisi ajatella, että sota on julmaa ja ratsuväki raakaa, mutta bisnes on bisnestä.

Kun liittoutuneet lähestyivät Pariisia, Ritzissä takit alkoivat nopeasti kääntyä leskirouva Marie-Louise Ritzin johdolla: ”Siirtymä liittoutuneisiin on hoidettava sulavasti, tyylillä ja luontevasti.”

Hemingway ryntäsi baariin ensimmäisten joukossa ikään kuin ei olisi poissa ollutkaan. Baarimestari iloitsi ystävänsä paluusta: ”Tervetuloa, Papa!”

P.S. Kirjan lopussa on lyhyt tietoisku päähenkilöistä. Siitä selviää, että Frank Meier pidätettiin elokuun lopulla 1944. Häntä syytettiin keinottelusta miehityksen aikana.

Kirjan mukaan hänet vapautettiin sen jälkeen kun hän oli maksanut 300 000 frangia Vapaan Ranskan armeijalle.

Meier erotettiin tiettävästi Ritzistä sodan jälkeen vilpillisen toiminnan jatkamisen vuoksi. Hän kuoli ilmeisesti sairauskohtaukseen 1947.

© Uusi Suomi