Vuosipäivä taasen, tällä kertaa kiitoksin |
Viisi vuotta sitten sain ajatuksen, että kirjoitan aina filosofi-kalastaja Pentti Linkolan kuolinpäivänä 5. huhtikuuta blogin, jossa tartun Linkolalle tärkeään mutta julkisessa keskustelussa kummasti katveeseen jääneeseen aiheeseen: väestöräjähdykseen.
Kyllä, sana tuoksuu 1970-luvulta ja aikansa eläneeltä malthusilaiselta pelottelulta, mutta eipä itse ongelma ole mihinkään kadonnut.
Kaikkea muuta. Ylisuuri väestö on viime kädessä keskeisten globaaliongelmien kuten ekokatastrofin ja lajien sukupuuttoaallon pohjasyy.
En ole Linkolan kanssa samaa mieltä kaikesta, en lähimainkaan. Päinvastoin, kiistellyn ekoprofeettamme analyysit ja ajatuksenjuoksu ryskyivät monin paikoin metsään, ja pahimmillaanhan Linkola edusti ihmisoikeuksista piittamatonta ekofasismia; muistamme hänen Hitler- ja Stalin-sympatiansa ja julman viehtymyksen paitsi ruumiskasoja myös ympäristökatastrofeja jälkeensä jättäneeseen totalitarismiin.
Kovin looginen ei siis tämä ekologimme aina ollut.
Mutta Linkola oli ehdottomasti oikeassa siinä, että ylisuureksi paisunut ihmispopulaatio talloo mut lajit ja elämänmuodot alleen. Mitä enemmän meitä on, sitä enemmän kulutamme uusiutumattomia luonnonvaroja, parturoimme sademetsää, ryöstökalastamme meriä ja tupruttelemme kasvihuonekaasuja, noin esimerkiksi.........