Ehkä vihdoin jotain uutta auringon alla
Vuoden 2025 helmikuussa julkaisin blogikirjoituksen, jossa ruodin (en ensimmäistä enkä, kuten nyt tiedän, viimeistä kertaa) vallitsevaa maailmanjärjestystä, sen alkujuuria ja sen jo silloin näkyvissä ollutta kohtaloa. Jo ennen tuota kirjoitusta ja sen jälkeenkin olen verrannut tulossa olevaa ”järjestystä” rikollisjärjestöjen keskenään jakamiin reviireihin, joissa ja joiden kesken ne pitävät jöötä uhkailun ja väkivallan keinoin. Ei tosin niin, että tähänastinen järjestyskään olisi ollut ihan niin puhtoinen kuin millaisena se on ollut taipumus esitellä. Jonkun voimaan senkin säännöt ovat nojanneet ja sen jonkun mallin mukaan ne aikoinaan laadittiinkin. Aikaisempiin malleihin verrattuna se kuitenkin erosi edukseen ainakin sikäli, että kansanvaltaisten yhteiskuntien eräät perusperiaatteet sen myötä ulotettiin osittain myös valtioiden välisiin suhteisiin.
Luin kirjoitukseni uudestaan, ja kuluneen runsaan vuoden antaman kokemuksen ja näkemyksen perusteella en löytänyt oleellista korjattavaa, paitsi että vielä synkempään suuntaan asiat ovat menneet kuin pystyin uskomaan. Niinpä korjailin tekstiä hieman, jotta tuo liika optimistisuus ei sitä enää rasittaisi. Vuoden kuluttua, jos vielä silloin näitä tarinoita laadin, on varmaankin aihetta synkkyyteen kertynyt lisää.
Koko maailma ei koskaan tosiasiallisesti kuulunut sääntöpohjaisen järjestyksen piiriin, vaikka maailmanlaajuisiakin instituutioita, eritoten Yhdistyneet kansakunnat, joissa kaikki ovat jäseniä, luotiin. Voiman ja kauhunkin tasapaino päti totalitääristen ja demokraattisten leirien välillä. Loput istuivat aidalla, kuten sanonta kuuluu (tai koettivat pysytellä hengissä, kuten erään sellaisen presidentti jälkeenpäin maansa peruspyrkimystä luonnehti).
Ylväämpi tapa kuvata suurvaltojen reviirejä on kutsua niitä imperiumeiksi, ja sellaisiahan on kautta historian ollut eri puolilla maailmaa. Ne ovat olleet varsin erilaisia, mutta yhteistä termin eri merkityksille on ollut suuruus ja keskusvallan ylivalta muiden alueiden suhteen, olivat viimemainitut osa varsinaista valtakuntaa tai emämaan rajojen ulkopuolella.
Imperiumien vastakohdiksi on mielletty........
