Ankarat opetukset |
Nato-maat pitivät huippukokouksen Ankarassa Turkissa 7-8.7.2026. Kuten tavallista, ne sopivat kokouksen päätteeksi yhteisestä julistuksesta. Se oli tällä kertaa kovin lyhyt, päällisin puolin liiton yhtenäisyyttä ja päättäväisyyttä vakuuttava (kyynisemmin voisi myös käyttää sanaa vakuutteleva, mutta jääköön se nyt sulkuihin). Päällimmäiseksi muistoksi jäi kuitenkin sen suurimman ja vaikutusvaltaisimman jäsenmaan presidentin esiintyminen ennen kokousta, ilmeisesti kokouksessa suljettujen ovien takana, muiden jäsenmaiden ja liiton pääsihteerin jo tavaramerkiksi vakiintunut säntäily hänen pitämisekseen tyytyväisenä ja hänen puheensa kokouksen päätyttyä. Sinänsä tässä ei ollut mitään kovin uutta, sillä aina siitä asti kuin Donald Trump ensimmäisen kerran oli vallassa, hän on simputtanut liittolaisiaan – kuten näyttää – sydämensä kyllyydestä. Yrittämättä tyhjentävää luetteloa, kelvatkoot seuraavat esimerkeiksi hänen tämänkertaisista tuliaisistaan:
taas piti sanoa, että yhden liiton jäsenmaan valtioalueesta osa kuuluu ja pitää saada Yhdysvalloille;
katkera valitus siitä, että liittolaiset eivät tulleet käskettäessä taksvärkkiin eli auttamaan hänen aloittamassaan hyökkäyssodassa; sodassa, josta hän ei vaivautunut heille etukäteen mitään kertomaan, saati mielipidettä kysymään. Eihän isännän tarvitse rengeille tekemisiinsä syytä selittää, saati heiltä lupia kysellä. Viis siitä, että Natossa on sitouduttu yhdessä puolustamaan hyökkäyksen kohteeksi joutuvaa jäsenmaata tai jäsenmaita, ei hyökkäämän yhdessä muiden maiden kimppuun;
kitkerät moitteet taas kerran siitä, että erinäiset liiton jäsenmaat eivät vieläkään ole nostaneet sotilasmenojaan hänen vaatimalleen tasolle (vaikka ne sen ovat nöyrästi jo aikaisemmin yhteiseksi tavoitteeksi asettaneet);
motkotus eurooppalaisten maahanmuutto- ja energiapolitiikasta.
Italian pääministerin hän ei tällä kertaa väittänyt mankuneen yhteiskuvaan pääsyä kuten väitti tapahtuneen G7-kokouksessa Ranskassa vähän........