Parlamentaarisen velkatyöryhmän työtä voi kuvata eräänlaiseksi puhdistumisriitiksi: vuosikymmenten aikana Suomen iholle tarttunut velkakuona on nyt tunnistettu – on aika siirtyä uuteen vaiheeseen, kun totuutta on katsottu silmiin.

Vai mitä pitäisi sanoa esimerkiksi seuraavasta velkajarrutyöryhmän havainnosta?

”Suomen julkinen talous on velkaantunut nopeasti 2020-luvulla. Velka suhteessa bruttokansantuotteeseen oli valtiovarainministeriön ennusteen mukaan vuoden 2025 lopussa kasvanut kuuden vuoden aikana eli vuoden 2019 lopusta lähes 24 prosenttiyksiköllä. Kansainvälistä finanssikriisiä edeltäneeseen aikaan verrattuna velkasuhde on yli kaksinkertaistunut.”

Finanssikriisin alettua Suomen velkasuhde oli vielä pohjoismaista alle 40 prosentin tasoa, kun se nyt hipoo 90 prosenttia. Suomen velkasuhde oli kuluvan vuosikymmenen alussa lähellä Saksaa, mutta on sittemmin lähtenyt siitä erkaantumaan.

Valtaa suurimmalle puolueelle

Nyt siis seuraavan hallituksen on alettava finanssipoliittisen parlamentaarisen työryhmän mukaan sopeuttaa julkista taloutta noin kahden miljardin vuositahtia. Vuosien 2027–2031 aikana sopeutuksen arvioidaan olevan 8–12 miljardia euroa.

Sopeutus on suurempaa ja kovemmalla pohjalla kuin mitä Petteri Orpon (kok) hallitus on tehnyt. Säästöiksi ei esimerkiksi voi laskea uudistusten mahdollisia tulevia työllisyysvaikutuksia ja niiden mukana mahdollisesti kasvavia verotuloja.

Lukujen lisäksi kiinnostavaa on huomata, mitä velkajarru vallanjaollisesti merkitsee.

Ensimmäistä parlamentaarista velkajarrutyöryhmää on johtanut suurimman eduskuntapuolueen ja pääministeripuolueen kansanedustaja Ville Valkonen (kok).

Työryhmän työ ei suinkaan lopu. Parlamentaarinen työryhmä tullee tarkastamaan vuosittain, miten sen asettamat talouden raamit ovat toteutumassa.

Jos niitä ei toteuteta, valtiovalta rikkoisi lakia, koska velkajarru on lakiin kirjattu. Ryhmä myös tekee seuraavan vaalikauden puolivälissä uuden arvion tulevan vaalikauden velkatavoitteista.

Jos parlamentaarisen velkajarruryhmän puheenjohtaja jatkossakin valitaan suurimmasta eduskuntapuolueesta, se tietenkin lisää pääministeripuolueen talouspoliittista painoarvoa. Kulloisenkin hallituksen valtiovarainministeri on ainakin muodollisesti tilivelvollinen parlamentaariselle ryhmälle ja sen puheenjohtajalle.

Voi siis olla, että etenkin velkaantumisen kriittisinä hetkinä, jotka Suomella on nyt edessä, parlamentaarisen ryhmän vetäjästä muokkautuu eräänlainen kakkosvaltiovarainministeri.

Tuolle paikalle on varmasti poliittista tunkua, sillä medianäkyvyys on taattu ja varsinainen vastuu on kuitenkin edelleen hallituksella.

Velkajarrupäätös poikii myös merkittävän strategisen pelin, jota voi näytelmäksikin kutsua.

Seuraavaksi puolueet alkavat pohtia, milloin ne raottavat kahdeksan miljardin euron sopeutuslistaansa. Kun suurista raameista on saatu konsensus, media odottaa vastauksia siihen, miten kunnianhimoisissa raameissa aiotaan pysyä ja erityisesti millä keinoin.

Odotettavissa on, että vasemmiston sopeutustoimissa painoarvoa on enemmän verokiristyksissä, kun taas oikeistossa katsotaan julkisia menoja tiheämmällä kammalla.

Kiinnostavaa on myös nähdä, kuinka yksityiskohtaisia säästölistoja tehdään ja koska ne aiotaan kertoa. Ennen ensi kevään eduskuntavaaleja on pakko kertoa jotain, koska muuten puolueelta menee uskottavuus. Liiallinen avoimuus säästöistä voi puolestaan lisätä riskiä vaalitappiosta.

Kasvun lupaaminenkaan ei auta, sillä EU:n säätämä nettomenopolku keskittyy pelkästään menosopeutukseen. Jos talouskasvu olisi odotuksia nopeampaa, se tulee käyttää velkasuhteen tervehdyttämiseen.

© Uusi Suomi