Syyskuussa 2012 Apple esitteli iPhone 5:n ja uuden liittimen, lightningin. Markkinointipäällikkö Phil Schiller kuvaili sitä sanoilla ”moderni liitäntä seuraavaa vuosikymmentä varten”.

Syyskuussa 2023 tuosta päivästä tulee kuluneeksi 11 vuotta. 12. syyskuuta Apple julkistaa uudet iPhone 14 -puhelimet, joissa lightning korvataan lopultakin usb-c:llä.

Vuodesta 2015 alkaen Apple on käyttänyt usb-c:tä yhä useammissa laitteissaan – joskus niinkin innolla, että vanhoja portteja on vaadittu takaisin. IPhonen kanssa on kuitenkin vitkuteltu pitkään.

Merkittävä syy on se kansan raivo, jonka lightningiin vaihtaminen aikoinaan synnytti. Ei siksi, että Apple ei ottanut käyttöön usb-c:tä – se saapui markkinoille vasta 2014 – vaan siksi, että lightning korvasi vanhan 30-nastaisen iPod-liittimen, jota oli käytetty vuodesta 2003 asti. Yhdeksän vuoden aikana liitin oli löytänyt tiensä valtavaan määrään kolmansien osapuolten laitteita, kuten kalliita stereoita.

Nyt Applen kättä on lopulta pakottamassa Euroopan komissio, joka perustelee usb-c-pakkoaan elektroniikkajätteen vähentämisellä. Ajatus on kaunis, mutta tällä kertaa korvattavana on vielä valtavammat vuoret oheislaitteita: iPhoneja on nykyään käytössä lähes puolitoista miljardia. Jätettä tulee syntymään paljon, kun vanhat johdot, telakat ja muut pitää heittää roskiin uusien tieltä.

QOSHE - Se yksi heitä hallitsee - Petteri Uusitalo
menu_open
Columnists Actual . Favourites . Archive
We use cookies to provide some features and experiences in QOSHE

More information  .  Close
Aa Aa Aa
- A +

Se yksi heitä hallitsee

6 1
08.09.2023

Syyskuussa 2012 Apple esitteli iPhone 5:n ja uuden liittimen, lightningin. Markkinointipäällikkö Phil Schiller kuvaili sitä sanoilla ”moderni liitäntä seuraavaa vuosikymmentä varten”.

Syyskuussa 2023 tuosta päivästä tulee kuluneeksi 11 vuotta. 12. syyskuuta Apple julkistaa uudet iPhone 14 -puhelimet, joissa lightning korvataan........

© Tivi


Get it on Google Play