Maanpuolustus tuli teatterikouluun – Elina Knihtilä kertoo, mistä on kysymys |
Professori Elina Knihtilä on etutöölöläinen kulttuuritantta, jota kiehtoo sota ja valta.
Teatterikorkeakoulun tyhjässä salissa kuuluu kurlutusta kuin joku huuhtelisi kurkkuaan suuvedellä. Ääni tulee lehtori Laura Sipilästä. Näyttelijäntaiteen professori Elina Knihtilä päästää seuraksi muutaman kiekaisun. He avaavat ääniään ennen oppitunnin alkua.
Tällaistahan Taideyliopistoon kuuluvassa Teatterikorkeakoulussa juuri kuvittelisikin olevan.
Tänään ei ole ihan tavallinen opetuspäivä, koska saliin on tulossa sotatieteiden maisteriopiskelijoita Maanpuolustuskorkeakoulusta opettelemaan vuorovaikutustaitoja.
”Poliisit, sotilaat ja vanginvartijat ovat yleensä parhaita. He sitoutuvat tosi hyvin tehtäviin”, Sipilä sanoo venytellen samalla hitaasti lanteitaan suuressa kaaressa.
Myös Knihtilä pyörittää lanteitaan. Hänellä on pitkä vihreä pellavapaita, joka on takaa rypistynyt. Pitkä ja osittain harmaantunut tukka harottaa vapaana. Kasvot ovat meikittömät.
Naiset huojuvat kuin levät merivirrassa.
”Niillä on tiukat hierarkiat”, Sippola tuumaa.
”Sitä mä välillä kadehdin. Voi kun meilläkin olisi.”
Yhteistyö alkoi Knihtilän omasta kiinnostuksesta. Vuonna 2017 hän osallistui naisjohtajaverkoston päivään maanpuolustuskurssien tiloissa Kruununhaassa.
Tuore pesti Women in Film & Television Finland -järjestön puheenjohtajana oli avannut ovia verkostoitumis- ja koulutustilaisuuksiin. Se sopi hyvin. Knihtilä on sosiaalinen ja tutustuu mielellään uusiin ihmisiin.
Yksi päivän puhujista oli eversti Aki-Mauri Huhtinen, professori Maanpuolustuskorkeakoulun Johtamisen ja sotilaspedagogiikan laitokselta. Nykyisin Huhtinen on Puolustusvoimien viestintäjohtaja.
Luennolla Huhtinen sanoi, että hybriditilanteessa jokaisen on keskityttävä omaan perustehtäväänsä.
Knihtilä jäi miettimään ajatusta. Oliko hän näyttelijänä etsinyt ongelmatilanteessa vikaa muualta sen sijaan, että olisi keskittynyt omaan tehtäväänsä? Tällainen ajattelutapa tuntui toistuvan usein ryhmissä.
Luennon jälkeen oli cocktail-tilaisuus. Knihtilä käveli Huhtisen luokse ja esittäytyi.
Professorit huomasivat, miten paljon yhteistä heidän kouluillaan oli. Molemmissa opetetaan ryhmässä työskentelyä ja soveltamaan teoriaa käytäntöön, käytetään lukujärjestyksiä ja tehdään fyysisiä harjoituksia.
Jopa näytelmän ja sotatilanteen harjoituksissa on jotakin samaa. Ohjaaja-opiskelija noudattaa käsikirjoitusta, sotatieteiden opiskelija karttaa. Molemmat ryhmät toimivat lavastetuissa tilanteissa.
Huhtinen kutsui Knihtilän ja tämän kollegan tutustumaan Maanpuolustuskorkeakouluun. Ja kun metoon myötä Taideyliopistossa havahduttiin siihen, ettei ohjaajien opintoihin kuulunut johtamiskoulutusta, konsultoitiin Maanpuolustuskorkeakoulua.
Knihtilä on käynyt työkaverin kanssa seuraamassa opiskelijoiden sotaharjoituksia Vuosangassa Kainuun prikaatissa ja kirjoittanut Huhtisen kanssa esseen ”Elävä kulttuuri turvana ja puolustuksena”. Se ilmestyi Maanpuolustus-lehdessä.
Viime helmikuussa Maanpuolustuskorkeakoulu, Taideyliopisto ja Kansallisteatteri kutsuivat poliitikkoja teatteriin. Katsottiin Jäniksen vuosi ja pidettiin puheita kulttuurin puolesta.
”Tuntuu, että Maanpuolustuskorkeakoulussa nähdään kulttuurin ja taiteen merkitys, jonka ymmärrys tuntuu muuten yhteiskunnassa olevan pikkuisen hakotiellä”, Knihtilä sanoo.
Yleensä oppitunneilla on toistakymmentä opiskelijaa, nyt sata. Pukukoodi näyttää olevan smart casual: pikkutakkeja, sinisiä kauluspaitoja, neuleita. Miehillä on lyhyet hiukset. Joukossa on vain muutama nainen.
Knihtilä pitää tervetulopuheen. Hän kertoo, että näyttelijän ammattitaito perustuu ryhmätyötaitoihin ja kommunikaatioon, josta suurin osa on sanatonta viestintää.
”Erityisen tärkeää näyttelijälle on osata olla läsnä”, hän sanoo.
Illalla opiskelijat ovat menossa Helsingin kaupunginteatteriin katsomaan ammattisotilas Aleksi Lysanderin elämästä kertovaa Aleksi Suomesta -näytelmää, jossa näyttelevät koulun opiskelija Roderick Kabanga ja alumni Eetu Känkänen.
”Heidän tärkein taitonsa on se, että he pystyvät keskittymään oikeaan asiaan oikealla hetkellä. Siksi me harjoitellaan niin paljon keskittymistä. Ja nyt me harjoitellaan sitä teidän kanssa lyhyesti.”
Tunnin jälkeen Knihtilä istuu läheisessä lounasravintolassa ja kehuu ryhmän energiaa. Silmänräpäyksessä sata ihmistä muodosti hänen pyynnöstään neljä riviä. Ne olivat viivasuorat.
”Ihailtavan suoraa toimintaa. En tiedä, onnistuisiko meidän näyttelijöiden........