Garden Helsinki -tapaus osoittaa, mikä merkitys on avoimuudella ja hyvin dokumentoiduilla prosesseilla, kirjoittaa Suvi-Anne Siimes.

Olin kauan sitten illallisella saksalaisen yritysjohtajan kanssa. Saksan pääkaupungin siirto takaisin Berliiniin oli saatu päätökseen joitain vuosia aiemmin ja myös kyseisen yrityksen toimialan sääntelystä vastannut ministeriö oli siirretty sinne. Yrityksen yhteiskuntavaikuttaminen hoidettiin silti edelleen maan väliaikaisena pääkaupunkina aikaisemmin toimineesta Bonnista käsin.

Kun ihmettelin asiaa, seuralaiseni totesi ykskantaan, että yrityksen vaikuttamistyön ammattimaisuuden kannalta oli yksinomaan hyväksi, että sen omien lobbareiden lapset eivät olleet enää samassa koulussa ja päiväkodissa ministeriön virkamiesten lasten kanssa.

Omissa tuolloin vielä melko tuoreen ex-poliitikon korvissani se kuulosti melko hätkähdyttävältä. Myöhemmin toki ymmärsin, että näkemys oli sekä relevantti että järkevä: kansainvälisillä markkinoilla toimivan yrityksen asioita saattoi hoitaa kaikessa ja kaikkialla yksinomaan paikkansapitävät faktat edellä.

Asia nousi mieleeni, kun seurasin Garden Helsingin valtiontukeen liittyneen vaikuttamistyön ja päätöksenteon käsittelyä mediassa. Muistin jälleen eläväni pienessä, syrjäisessä valtakunnassa, jossa melkein kaikki tuntevat toisensa, ja jossa vaikuttamistyö voi siksi olla toisinaan myös hyvin heppoisiin argumentteihin perustuvaa ja kotikutoista.

Garden Helsinki -jupakka ei herättänyt minussa suuria tunteita. Hämmästyin silti hieman. En Garden Helsingin toimintaa vaan sitä, että vaikuttamistyön avoimuuden puutteista ylipäätään syntyi runsaasti tutkivia juttuja ja julkista keskustelua. Ja sitä, että kohu laantui vasta, kun eduskunnan kesätauko keskeytettiin hallituksen tiedonannon ja siitä äänestämisen ajaksi.

Hämmästykseni liittyi siihen, että avoimuuden ja........

© Suomen Kuvalehti