Valmistautuminen kehysriiheen alkoi kiistelyllä perintöverosta – ratkaisuja odotetaan myös rakennusalan vaikeaan tilanteeseen |
Perintöverokiista pohjustaa kehysriihtä
Orpon hallitus kokoontuu viimeiseen kehysriiheensä huhtikuussa. Neuvotteluista odotetaan ratkaisuja myös rakennusalan vaikeaan tilanteeseen.
Hallituksen valmistautuminen huhtikuun kehysriiheen on alkanut julkisella nokittelulla perintöveron kohtalosta.
Petteri Orpon (kok) hallituksen on määrä kokoontua viimeiseen kehysriiheensä 21.–22. huhtikuuta. Keväinen kehysriihi on syksyisin järjestettävän budjettiriihen ohella toinen hallituksen keskeisistä vuotuisista talousneuvotteluista.
Riihessä tarkistetaan julkisen talouden suunnitelma (JTS) seuraavalle nelivuotiskaudelle. Usein tapana tehdä myös uusia poliittisia linjauksia.
Vuosi sitten hallitus puhui kehysriihessään ”rytminvaihdoksesta” ja esitteli merkittävät veronkevennykset talouskasvun vauhdittamiseksi. Yksi päätöksistä oli laskea yrityksiltä perittävä yhteisövero 20 prosentista 18 prosenttiin ensi vuodesta alkaen.
Helsingin Sanomat kertoi lähteidensä pohjalta perjantaina, että pääministeripuolue kokoomuksessa olisi halua vaihtaa kevään neuvotteluissa yhteisöveroale perintöveron poistamiseen.
Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) luonnehti maanantaina ajatusta lehdelle ”epärealistiseksi” ja ”päättömäksi”.
Hänen mukaansa hallitus ei voi tehdä veropolitiikkaansa poukkoilevasti.
Perintöveron korvaaminen luovutusvoittoverolla olisi epäedullinen vaihtokauppa erityisesti pienten perintöjen saajille. Jos uudistus taas toteutettaisiin ilman että kenenkään verotus kiristyisi, olisi uudistus huomattavan kallis.
Viestipalvelu X:ssä Purra arvioi, että elinkeinoelämän eturyhmät aloittivat tammikuussa ”julkisen ja ei-julkisen kampanjan perintöveron poistamiseksi”, joka on nyt tuottamassa tulosta.
”Julkisessa taloudessa ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia massiivisille veronalennuksille. Veronkevennysten edellytys on, että ne rahoitetaan säästämällä muualta”, valtiovarainministeri kirjoitti.
Kokoomuksen Pia Kauma ja Tere Sammallahti vetosivat sosiaalisessa mediassa Purraan ratkaisujen etsimiseksi. Perussuomalaiset taas kuittailivat kokoomuslaisille, että pääministeripuolueesta tuskin löytyy halua tehdä korvaavia säästöjä.
”Olen valmis perintöveron poistamiseen, jos sen rahoittaminen tehdään kehitysavusta, maahanmuutosta ja muista ulkomaille kohdistuvista tulonsiirroista. Samalla luovutusvoittoveroa tulee muuttaa. Onko hallituskumppani kokoomus valmis tarttumaan tähän tilaisuuteen? Enpä usko”, kirjoitti Vilhelm Junnila (ps).
Kehysriihen päätöksiä valmistellaan hallituspuolueiden työryhmässä, jota johtaa työministeri Matias Marttinen (kok).
Mukana ovat myös sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman (ps), eurooppa- ja omistajaohjausministeri Joakim Strand (r), eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman (kd) sekä puolueiden talouspoliittiset erityisavustajat.
Työryhmän työ on vasta käynnistynyt. Mahdollisten veroratkaisujen lisäksi sen pitäisi saada hallitukselle aikaan esitys myös säästöistä sekä uusista työllisyys- ja kasvutoimista.
Hallitus ei näillä näkymin ole päättämässä riihessä varsinaisista lisäleikkauksista, mutta se hakee niin kutsuttuja korvaavia säästöjä. Tällä tarkoitetaan tilannetta, jossa aiemmin päätettyjä leikkauksia on jouduttu perumaan tai ne eivät ole tuottaneet arvioitua säästövaikutusta.
Purra arvioi maanantaina, että tämänhetkinen säästötarve olisi noin 400 miljoonaa euroa. Suomen Kuvalehdelle kerrotaan, että merkittävä osa toteutumattomista säästöistä on sosiaali- ja terveysministeriön (STM) hallinnonalalla.
Työllisyyttä ja talouskasvua kohentaakseen työryhmä taas pyrkii hakemaan ratkaisuja erityisesti rakennusalan vaikeaan tilanteeseen, pankkisääntelyyn ja arjen kustannuksiin liittyen. Tehtävä on vaikea, sillä kasvutoimien hintalapusta toivotaan heikossa taloustilanteessa maltillista.
Oletko jo tilaaja? Kirjaudu sisään tästä.
SK kertoi maaliskuussa 2020, kuinka koronavirus tuli Suomeen ja kuinka se pysäytetään. SK:n parhaat 15 tartuntaa – SK kertoi maaliskuussa 2020, kuinka Suomi pysäyttää koronaviruksen 1 MIN
15 tartuntaa – SK kertoi maaliskuussa 2020, kuinka Suomi pysäyttää koronaviruksen
Teatteri Jurkan Myrsky on yleisö- ja arvostelumenestys. Kulttuurin viikko Viiden tähden sekoilua – Myrsky ja muut kulttuurin viikon arviot 1 MIN
Viiden tähden sekoilua – Myrsky ja muut kulttuurin viikon arviot
Kokosimme politiikan viikon kiinnostavimmat käänteet. Mitä kulisseissa puhutaan ja mitä kuplii pinnan alla? Politiikan viikko Määräaikaisuuksia koskeva laki polttelee hallitusta – kokosimme politiikan viikon kiinnostavimmat käänteet 4 MIN
Määräaikaisuuksia koskeva laki polttelee hallitusta – kokosimme politiikan viikon kiinnostavimmat käänteet
Kaupan ja juomateollisuuden edustajien mukaan uusi EU-asetus on Suomelle järjetön. kierrätys ”Täysin järjetöntä” – pullojen kierrätys on menossa uusiksi ja hintalappu voi olla suomalaisille satoja miljoonia euroja 3 MIN
”Täysin järjetöntä” – pullojen kierrätys on menossa uusiksi ja hintalappu voi olla suomalaisille satoja miljoonia euroja
if('undefined'!==typeof dfp){dfp.displayAdslot("dfp__native-card-1_2");}
if('undefined'!==typeof dfp){dfp.displayAdslot("dfp__native-card-1_3");}
if('undefined'!==typeof dfp){dfp.displayAdslot("dfp__native-card-1_4");}