Trump aikoo vetää 5 000 sotilasta Saksasta – se ei ole välttämättä Suomelle vain huono asia, tutkija sanoo |
Trump aikoo vetää 5 000 sotilasta Saksasta. Valtaosa amerikkalaisjoukoista jäisi maahan.
Eurooppalaiset ovat kuulleet Yhdysvaltojen viestin ja pettymyksen, muotoili Naton pääsihteeri Mark Rutte saapuessaan vapun jälkeen Euroopan poliittisen yhteisön kokoukseen Armenian Jerevaniin.
Toimittajat kysyivät Ruttelta välittömästi Yhdysvaltojen puolustusministeriön vappuna ilmoittamasta päätöksestä vetää 5 000 sotilastaan pois Saksasta. Maassa on ollut noin 35 000 Yhdysvaltojen sotilasta, mikä on eniten Euroopassa.
”Yleisesti ottaen olemme nähneet Yhdysvalloissa jonkin verran pettymystä eurooppalaisten reaktioon liittyen siihen, mitä Iranissa tapahtuu”, Rutte sanoi. ”Samalla sanoisin, että viesti on kuultu. Näemme, että pyyntöihin käyttää tukikohtia tai tarjota logistista tukea vastataan [Euroopassa] nyt myöntävästi.”
Uutistoimisto Reutersille puhunut yhdysvaltalainen virkamieslähde kytki tuoreen päätöksen Saksan liittokanslerin Friedrich Merzin taannoisiin puheisiin. Merz arvioi huhtikuun lopulla iranilaisten nöyryyttävän tällä hetkellä amerikkalaisia.
Virkamieslähteen mukaan tällaiset puheet ovat ”sopimattomia ja hyödyttömiä”, ja Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump reagoi siksi ”aivan oikein”. Vähennyspäätös laskee amerikkalaisjoukkojen määrän Saksassa vuotta 2022 edeltävälle tasolle.
Tutkija Joel Linnainmäki Ulkopoliittisesta instituutista muistuttaa, että päätöksiä........