Kirjoitamme sinulle ennen tapaamistasi Unkarin pääministerin Viktor Orbánin kanssa ilmaistaksemme huolemme maan demokratian heikosta kehityksestä ja sen seurauksista Yhdysvaltain intresseille Keski-Euroopassa.  

Näin neljä Yhdysvaltain senaatin ulkoasiainvaliokunnan jäsentä aloitti kirjeensä Donald Trumpille vajaa seitsemän vuotta sitten, 10. toukokuuta 2019.

Pääministeri Orbán oli vierailemassa Yhdysvalloissa, ja senaattorit halusivat muistuttaa Trumpia Unkarin kipeistä ongelmista. 

Maa on kokenut jatkuvaa vapauden, oikeusvaltioperiaatteen ja hallinnon laadun rapautumista lähes kaikilla mittareilla tarkasteltuna. 

Omaisuudensuoja, vaalit, lehdistönvapaus, tiivistyvä suhde Venäjään. Ainakin näitä ongelmia senaattorit toivoivat presidentin nostavan esiin kahdenkeskisessä tapaamisessa Unkarin pääministerin kanssa. 

Yksi kirjeen allekirjoittajista oli Floridan tuolloinen senaattori Marco Rubio, maltillinen republikaani.

Vajaat seitsemän vuotta myöhemmin hän on Trumpin hallinnon keskeinen avainpelaaja: sekä ulkoministeri että kansallisen turvallisuuden neuvonantaja. Nyt Rubiolla onkin ollut toinen ääni kellossa.

Vierailtuaan viime viikonloppuna Münchenin turvallisuuskonferenssissa hän jatkoi Euroopan-matkaansa Slovakiaan ja Unkariin – kahteen sellaiseen unionin jäsenmaahan, joista on ollut muille EU-johtajille viime aikoina eniten päänvaivaa.

Budapestissä Rubio suitsutti Yhdysvaltain ja Unkarin yhteistyön elävän kultakauttaan. Yksi syy on juuri Orbán, jonka kausi on katkolla huhtikuun parlamenttivaaleissa.

”Uskon voivani sanoa luottavaisin mielin, että presidentti Trump on syvästi sitoutunut tukemaan menestystänne”, Rubio sanoi pääministerille. 

”Jos kohtaatte taloudellisia vaikeuksia, jos kohtaatte kasvun esteitä tai jos kohtaatte jotakin maanne vakautta uhkaavaa, tiedän, että presidentti Trump on teidän suhteenne ja tämän maan tärkeyden vuoksi erittäin kiinnostunut löytämään tapoja tarjota apua.” 

Trumpin toisen presidenttikauden alku on ollut hengästyttävää seurattavaa. Käänteitä on riittänyt niin, että usein sekä poliitikoilla että toimittajilla on ollut vaikeuksia pysyä perässä. 

Vielä viime vuoden alkupuolella näistä käänteistä oli suosittua puhua jopa jonkinlaisena viestintätaktiikkana. Ajatuksen mukaan pöyristyttäminen olisi itsessään strategia. Kun maailman tuuppaa täyteen röyhkeää tavaraa, saa kohkaamisen taustalla hääräillä vapaammin. 

Vuoden jälkeen jokaisesta uudesta avauksesta ei enää järkytytä. Samalla sitä, millainen muutos transatlanttisessa suhteessa on todella meneillään, on mahdollista tarkastella analyyttisemmin. 

Analyysi on kehittynyt vuoden aikana. Aluksi Trumpin piti sanoa paljon, mutta tehdä vähän. Sitten Trumpin piti sanoa ja tehdäkin paljon, mutta vailla strategiaa ja kaoottisesti. Viime vuoden loppua kohti myönnettiin, että tekemistä ohjaavat kyllä strategia ja kenties omistamme poikkeavat arvot, mutta voimme silti löytää myös yhteisen sävelen – ainakin, kun intressit ovat samat. 

Münchenin turvallisuuskonferenssissa kuulin yhä useamman pohtivan, mitähän nuo yhteiset intressit mahtavat olla.

Vuonna 2019 Trumpille kirjelmöinyt Rubio tosiaan arvioi, että Orbánin likeiset välit esimerkiksi Moskovan kanssa uhkaavat Yhdysvaltojen intressejä Euroopassa. Tällä viikolla Rubio sanoi Orbánille, että suhde juuri häneen – Vladimir Putinin kanssa veljeilevään pääministeriin – on Yhdysvaltojen intressien kannalta ”olennainen ja elintärkeä tulevina vuosina”. 

Rubion puhe otettiin turvallisuuskonferenssissa vastaan jopa helpottuneesti, vaikka sen sisältö ei erityisemmin poikennut varapresidentti J. D. Vancen vuodentakaisesta säikyttelystä. Ytimeltään viesti oli sama, joskin kauniimmin sanoitettu. 

Kokouksen jälkeen jäin miettimään, vaikuttiko jokin muukin puheen suopeaan vastaanottoon kuin diplomaattinen sokerikuorrute. Todennäköisesti kyllä, nimittäin puhuja itse. Rubiolla on maine transatlanttisena hahmona, Euroopan ja esimerkiksi Ukrainan ystävänä. Jotain hänestä kertonee myös tuo seitsemän vuoden takainen varoituskirje Trumpille. 

Eurooppalaiset johtajat katsoivat ja kuuntelivat Rubiota ja toivoivat parasta. Ehkä he kuulivat siksi myös jotain sellaista, jota halusivat kuulla. Kuulivat, koska puhuja oli tuttu, joskus myös samalla puolella pöytää istunut. 

Rapakon toiselta puolelta samat sanat voivat kuulostaa aivan toiselta. Yhdysvaltalaisen Puckin toimittaja ja Venäjä-ekspertti Julia Ioffe hämmästeli uutiskirjeessään, seurasiko hän lainkaan samaa puhetta kuin eurooppalaiset johtajat. 

”Joissakin tapauksissa Rubion puhe meni vielä [Vancen viime vuoden puhetta] pidemmälle ylistämällä jatkuvasti kristinuskoa ja länsimaista ’sivilisaatiota’, joka oikeistopiireissä on muuttunut koodisanaksi valkoisuudelle. Hän jopa valitteli eurooppalaisen kolonialismin ja imperialismin aikakauden loppua”, Ioffe kirjoitti. 

Ioffen mukaan amerikkalaiset Münchenissä kyllä kuulivat puheen piiloviestit. 

”Yksi amerikkalainen osallistuja huomautti, että viime vuonna Vance sanoi eurooppalaisten olevan idiootteja, jotka hukkaavat valkoisuutensa. Tänä vuonna Rubio sanoi, että muistakaa valkoisuuden yhdistävän meitä. Toinen oli ilkeä, toinen ystävällinen, molemmat valkoisia nationalisteja.” 

Lopulta ystävänä pidetty Rubiokin toi viestin hallinnolta, jolla on yksi ulkopolitiikka – siitä riippumatta, kuka Münchenissä minäkin vuonna puhuu. Ja vaikka puheissa olisi hauskoja, lämmittäviäkin kohtia, ratkaisevat lopulta teot. 

Tasavallan presidentti Alexander Stubb tapasi Münchenissä sekä Rubion että esimerkiksi republikaanisenaattori Lindsey Grahamin, joka on tunnettu likeisistä suhteistaan Trumpiin mutta myös halustaan tukea Ukrainaa. Ukrainan asia oli agendalla paitsi näissä keskusteluissa myös konferenssiohjelmassa, jossa Graham kaipaili Venäjä-pakotteiden lisäämistä. 

Stubbkin huomautti, että painetta Venäjälle on lisättävä, sillä vain Ukraina on toistaiseksi tehnyt myönnytyksiä. Tiistaina, Ukrainan ja Venäjän uuden neuvottelukierroksen alla, Trump vieritti vastuun kuitenkin jälleen Ukrainalle. 

”Ukrainan on parasta tulla pöytään nopeasti. Siinä kaikki, mitä sanon teille”, presidentti tokaisi toimittajille. 

Vielä samana päivänä uutissivusto Semafor kertoi, että Trump jarruttaa Grahamin tukeman pakotepaketin etenemistä kongressissa.

Ei kulunut kauan, ennen kuin uutistoimistot kertoivat Genevessä alkaneiden keskusteluiden päättyneen nopeasti ilman merkittäviä tuloksia.

Robert Sundman on Suomen Kuvalehden politiikan toimittaja. Hän seuraa mielellään myös nykykulttuuria ja mediaa. 

SK seurasi, miten Eurooppa ja Yhdysvallat paikkasivat välirikkoaan Münchenissä. turvallisuuspolitiikka Sokerikuorrutetta ja piikkejä liberaalille eliitille – SK seurasi, miten Eurooppa ja Yhdysvallat paikkasivat välejään Münchenissä 11 MIN

Sokerikuorrutetta ja piikkejä liberaalille eliitille – SK seurasi, miten Eurooppa ja Yhdysvallat paikkasivat välejään Münchenissä

Oletko jo tilaaja? Kirjaudu sisään tästä.

© Suomen Kuvalehti