Analyysi: Hallitus teki harvinaisen vastaantulon määräaikaisuuskiistassa |
Harvinainen vastaantulo
Työministeri kertoi, että hallitus muuttaa esitystään määräaikaisista työsuhteista. Oppositio löytäisi vieläkin korjattavaa.
Työministeri Matias Marttinen (kok) lupasi keskiviikkona eduskunnassa, että hallitus muuttaa määräaikaisten työsuhteiden solmimista helpottavaa lakiesitystään.
Esitys on parhaillaan eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan käsittelyssä. Käytännössä muutos tehdään toimittamalla valiokunnalle työ- ja elinkeinoministeriön vastine.
Runsaat kaksi kuukautta sitten eduskuntaan annetun esityksen tavoitteena on ollut hallituksen mukaan helpottaa työllistämistä erityisesti pienissä ja keskisuurissa yrityksissä. Lakimuutoksen myötä määräaikaisen työsopimuksen voisi jatkossa tehdä ilman perusteltua syytä, jos kysymys on ensimmäisestä työsopimuksesta työnantajan ja työntekijän välillä.
Nykyään työsopimuslain mukaan työsopimusta pidetään toistaiseksi voimassa olevana, ellei sitä ole ”perustellusta syystä” tehty määräajaksi. Perusteltu syy voi tarkoittaa esimerkiksi sijaisuutta tai tiettyyn projektiin liittyvää tehtävää.
Oletko jo tilaaja? Kirjaudu sisään tästä.
if('undefined'!==typeof dfp){dfp.displayAdslot("dfp__native-card-1_2");}
if('undefined'!==typeof dfp){dfp.displayAdslot("dfp__native-card-1_3");}
if('undefined'!==typeof dfp){dfp.displayAdslot("dfp__native-card-1_4");}