Pakina: Suomen hiihtäjien tulisi pyytää latua vierailla kielillä – tai siis vaatia |
Talviolympialaisissa Suomi saavutti tavoitteensa. Mitaleja tuli kuusi, pronssia jopa enemmän kuin Ruotsille ja mitalitilastossa olimme 23. heti Uuden-Seelannin jälkeen. Kuitenkin parantamisen varaa jäi ja siihen on nyt panostettava valmennuksessa.
Ainakin muutamissa hiihdoissa näytti siltä, että suomalainen ei päässyt ulkomaalaisen ohitse, koska edellä hiihtänyt jääräpäisesti tukki ladun. Ehkä suomalainen ei hoksannut latua pyytääkään, tai sitten ummikko ulkomaalainen ei suomenkielistä pyyntöä ymmärtänyt.
Mitä tästä opimme? Sen, että huippu-urheilussa on luovuttava ujostelusta ja sisäänlämpiävyydestä. Nyt on keskityttävä kielitaitoon ja kansainväliseen latukulttuuriin. Meikäläisten on opittava pyytämään… ei vaan vaatimaan latua eri kielillä. Nykyisenä käännöskoneiden aikana tämä ei ole ylivoimainen tehtävä edes peruskoulupohjaisille karpaaseille.
Talviurheilussa urakkaa helpottaa se, että opiskeltavia kieliä on aika vähän. Melkein puolet tarpeesta kattaa, kun oppii vaatimaan latua norjaksi: ”Løype!” (äännetään ”löype!”) Ruotsalaiset saa pois jaloista karjaisemalla ”Spår!” ja saksalaiset melkein samoin: ”Spur!”
Britit, jenkit, australialaiset, uusiseelantilaiset ja puolet kanadalaisista väistyvät ”Make way!” -komennolla.
Italialaisten latuvaatimus kuulostaa melkein kuin ravintolatilaukselta: ”Pista!”
Ranskalaiset arvostavat hienostelua, joten heille kannattaa olla vähän kohtelias: ”Laissez passer sur la piste, s’il vous plait!”
Jos joskus sattuu venäläinen ladulle, hänestä pääsee ohitse lausumalla ”Дорогу!” eli darógu!, ja Vanuatun sisupussikin väistyy kuullessaan takaansa tiukan bislamankielisen käskyn: “Lusum rod!”
Jos nämä kieliversiot eivät heti kerralla tehoa, niihin voi lisätä volyymia ja vähän suomea perään: ”Lesee passei syr la piist, silivuplee, prrrkele!”
Kielitaidon ohella olympiamenestyksen toinen opetus on se, että eiköhän viimeinkin olisi aika luopua siitä iänikuisesta jargonista, että ”keskitytään omaan suoritukseen ja katsotaan, mihin se riittää”.
Kyllä on jo nähty, mihin se riittää, mutta jos halutaan joskus jotain parempaakin, voitaisiin kokeilla uutta muotoilua: ”Keskitytään norjalaisten suorituksiin ja yritetään oppia jotain”.
Oletko jo tilaaja? Kirjaudu sisään tästä.