Näin Suomi pärjäisi kolme päivää ilman sähköä – myös moni viranomainen putoaisi verkosta |
Suomalaisten pitäisi tarvittaessa pärjätä kolme päivää ilman sähköä, viranomaiset sanova Mitä tapahtuisi, jos kriisi iskisi talvipakkasilla?
Kuvitellaan, että Suomessa alkaisi valtakunnallinen sähkökatko tammikuun puolivälissä maanantaina kello 16.
Moni olisi palaamassa töistä kotiin. Teillä olisi ruuhkaa, kaupoissa tungosta.
Aurinko olisi jo laskenut.
Pakkanen kiristyisi 20 asteeseen.
Kun hissi pysähtyisi kerrosten välille, matkustajien ensimmäinen tunne olisi luultavasti epäusko. Eihän näin pitäisi käydä.
Seuraavassa hetkessä mielen valtaisi ärtymys. Myöhästynkö pelivuorolta? Ja huoli: ehdinkö hakea lapsen ajoissa päiväkodista?
Harva säikähtäisi kunnolla, sillä avun kuvittelisi tulevan paikalle nopeasti. Sitä paitsi hissikorissa palaisivat varavalot, kiitos siihen asennetun pienen akun.
Monissa hisseissä matkustajat avaisivat napista painamalla puheyhteyden huoltoyhtiöön. Osassa vanhoja hissejä painallus laukaisisi hälytyksen vain porraskäytävässä – jonkun toisen tulisi soittaa hissiasentaja paikalle.
Joku saattaisi keventää tunnelmaa muistuttamalla 1970-luvun tapauksesta, jolloin siivooja jäi Helsingissä kahdeksi viikoksi hissiin ja selvisi likavettä juomalla. Kenties lohkaisu kaduttaisi myöhemmin.
Jokseenkin näin kuluisivat ensimmäiset kymmenet sekunnit hisseissä, kun Suomessa alkaisi valtakunnallinen sähkökatko pahimpaan ruuhka-aikaan.
Suomessa on noin 70 000 hissiä, joista ehkä 10 000 olisi tuolloin liikkeessä. Vain harva niistä jatkaisi varavoiman tai järeän vara-akun turvin matkaansa ja avaisi ovensa.
Tilanteen vakavuus alkaisi valjeta matkustajille, kun soittoihin ei vastattaisi heti. Hissejä huoltavissa yhtiöissä työskentelee Suomessa yhtäaikaisesti parhaimmillaankin vain kymmeniä asiakaspalvelijoita.
Kun huoltoyhtiöstä ei kuuluisi vastausta, moni luultavasti soittaisi 112:een. Hätäkeskukseen kuitenkin tulvisi soittoja muutenkin, joten jonotukseen voisi kulua aikaa.
Tieto sähkökatkosta saavuttaisi osan hissimatkustajista minuuteissa. Sähköä alueella jakeleva yhtiö lähettäisi asiasta tekstiviestin asiakkailleen. Some täyttyisi ihmisten raporteista. Yle ja muut mediat kertoisivat, että maa on pimentynyt.
Tilanne olisi piinallinen ahtaan paikan kammosta kärsiville, varsinkin jos hissi olisi täynnä ihmisiä. Lämpötila alkaisi nousta.
Happi ei kuitenkaan loppuisi keneltäkään, sillä hissikoreissa on tuuletusaukkoja.
Sähkökatkon alkuhetkinä todennäköisesti kukaan ei osaisi arvioida sen kestoa.
Suomen kantaverkkoyhtiö Fingrid lähtisi nostamaan maan sähköjärjestelmää pystyyn. Jos ongelmat osoittautuisivat hyvin vakaviksi, kansalaisille kyettäisiin kertomaan mahdollisesti jo tunnin sisällä, että sähköjen palauttaminen kaikille voi kestää vuorokausia.
Hissiin jumiutuneiden poispäästäminen vaatii siihen koulutetun henkilön. Usein hissi pyöritetään sen nostokoneistoon kytkettävällä käsipyörällä määränpäähänsä. Ovi aukaistaan erikoisavaimella.
Operaatio vie matkat huomioiden aikaa noin puoli tuntia.
Suomessa on karkeasti tuhat hissialan ammattilaista, jotka osaavat vapauttaa hissin. Suurhäiriön sattuessa epäilemättä heidät kaikki hälytettäisiin töihin. Tehtävästä selviytyisi lisäksi moni pelastusalan työntekijä, mutta heitä tarvittaisiin myös muualla.
Kun tilanne pitkittyisi, kännyköiden akut tyhjenisivät ja osa puhelinverkoista lakkaisi toimimasta. Jotkut hissiin jääneet menettäisivät yhteyden ulkomaailmaan.
Kaikkien loukkuun jääneiden ulos päästäminen veisi useita tunteja. Viimeisistä vapautettavista moni olisi laskenut alleen.
Tammikuussa 1974 iso osa Etelä-Suomesta pimeni, kun Alajärven sähköasemalla räjähti katkaisija. Kynttilän valoon joutui turvautumaan muiden muassa presidentti Urho Kekkonen Tamminiemessä. Katko kesti noin puoli tuntia.
Muutama kuukausi myöhemmin Alajärvellä räjähti taas. Nyt sähköt katkesivat entistä suuremmasta osasta maata, paikoitellen yli tunniksi. Erityisen pettyneitä olivat tv-sarja Cannonin ystävät, joiden katselu keskeytyi.
Tuon vuoden jälkeen Suomessa ei ole koettu valtakunnallisia sähköverkon suurhäiriöitä. Nykyään kantaverkko on rengasmaisempi ja huomattavasti laajempi kuin puoli vuosisataa sitten, mikä pienentää sen kaatumisen riskiä.
Läheltä on silti pitänyt. Vuonna 2018 Olkiluodon ydinvoimalaitoksen sähköaseman virtamuuntajan räjähdys aiheutti laajan tulipalon, ja samaan aikaan molemmat reaktorit kytkeytyivät irti verkosta. Korvaava teho saatiin kuitenkin hankittua muualta eikä kantaverkko kaatunut.
Uuden suurhäiriön todennäköisyys on vähäinen, mutta ei olematon, sanoo johtaja Tuomas Rauhala kantaverkkoyhtiö Fingridistä. Hän vastaa Suomen sähköjärjestelmän toiminnasta.
”Moderneissa yhteiskunnissa tapahtuu vakavia häiriöitä lähes vuosittain ja erittäin vakavia noin kerran vuosikymmenessä. Se kertoo siitä, että Suomessakin niitä voi olla odotettavissa tulevina vuosikymmeninä.”
Kehittyneen maailman toistaiseksi pahin sähkökatko käynnistyi vuonna 2003 Pohjois-Amerikan koillisosassa, kun ylikasvaneet puut hankasivat suuritehoisen voimalinjan johtimia. Ketjureaktion seurauksena yli 50 miljoonaa ihmistä jäi vaille sähköä, osa yli vuorokaudeksi.
Huhtikuussa 2025 suurhäiriön kohteeksi joutui 60 miljoonaa Iberian niemimaan asukasta. Ongelman laukaisivat Espanjan sähköjärjestelmän hallinnassa tehdyt inhimilliset virheet.
”Niiden seurauksena jännitteet nousivat niin korkeiksi, että voimalaitoksia alkoi pudota verkosta”, Rauhala sanoo.
Espanjasta ja Portugalista katkesivat sähköt.
Koska mitään ei ollut varsinaisesti mennyt rikki kantaverkoissa, ne kyettiin nostamaan takaisin pystyyn noin 16 tunnissa. Sähköt palautuvat niemimaan asukkaille vaiheittain, suurimmalla osalla katko kesti alle kymmenen tuntia.
Kun katuvalot, mainosvalot, liikennevalot ja rakennusten sisävalot sammuisivat yhtäaikaisesti, kaupungeista tulisi kolkkoja. Onneksi lähes kaikilla olisi mukanaan puhelin, jota voisi käyttää taskulamppuna.
Hetkessä tapahtuisi paljon.
Raitiovaunut pysähtyisivät, matkustajajunista hiipuisi vauhti. Metrot yrittäisivät liukua seuraavalle asemalle asti. Jos se ei onnistuisi, matkustajien ei auttaisi kuin kävellä pois tunneleista. Niitä valaistaisiin varavoimalla.
Lentokoneet, laivat, lossit ja bussit kulkisivat edelleen. Samoin taksit, jotka täyttyisivät nopeasti asiakkaista. Katujen varsilla alettaisiin viritellä kimppakyytejä.
Lapset lähettäisivät toisilleen ja vanhemmilleen tukuittain Whatsapp-viestejä. Ratikasta poistuneet vanhukset kyselisivät bussien reiteistä. Metsäiselle rataosuudelle pysähtyneet junamatkustajat pohtisivat, mitä seuraavaksi.
Kodeissa sammuisivat paitsi valot myös liesi, uuni ja kylmälaitteet.
Missä se otsalamppu olikaan?
Monen suomalaisen vedentulo lakkaisi heti. Näin kävisi pientaloissa, jotka ottavat veden omasta kaivosta. Kuten myös niissä kodeissa, joihin vesilaitos toimittaa veden pumppaamalla, mutta ei ole varmistanut pumpun toimintaa varavoimalla.
Vessaa voisi vetää vain kerran.
Enemmistölle vesi kuitenkin virtaisi vielä. Esimerkiksi vesitornin alapuolella asuville sitä riittäisi vähintään tunteja. Valppaimmat alkaisivat varastoida sitä kaikkialle, minne voi: ämpäreihin, vesikannuihin, tyhjiin limsapulloihin, juomalaseihin.
Katkon alussa kukaan ei tietäisi, milloin sähköt palaavat takaisin. Kun seuraavien minuuttien aikana häiriön laajuus alkaisi selvitä, yksi toisensa perään ryhtyisi pohtimaan, onko kotona riittävästi – tai ollenkaan – juotavaa ja syötävää.
Jos kävisi ostoksilla ihan varmuuden vuoksi?
Pimentyneissä taajamissa käynnistyisi kansainvaelluksia. Taskulamppujen valot viitoittaisivat tietä kohti lähintä ruokakauppaa.
Ehkä kannattaisi myös nostaa käteistä, jotkut pohtisivat. Pankkiautomaatit olisivat kuitenkin jo poissa pelistä.
Suomessa viranomaiset kehottavat kansalaisia varaamaan vettä ja ruokaa ainakin kolmeksi päiväksi siltä varalta, että sähköt katkeaisivat.
Mitä pitäisi tapahtua, että koko maa pimenisi? Ja että sähköjen palauttamiseen menisi vuorokausia?
Monen asian pitäisi mennä yhtäaikaisesti pieleen, sanoo Tuomas Rauhala.
Joulukuun pyhinä jossain isossa voimalaitoksessa havaittaisiin vikoja. Ne päätettäisiin korjata tammikuussa, koska silloin pitäisi olla vielä lauhaa. Kun työt olisivat käynnissä, toinen voimalaitos jouduttaisiin sulkemaan odottamattoman vian vuoksi. Ja samaan aikaan Suomen yllättäisi jäätävä myrsky, joka vaurioittaisi sähköverkkoa laajasti.
Uhkakuvia on muitakin. Esimerkistä käy ukrainalaiseen Ivano-Frankivskin kaupunkiin vuonna 2015 tehty kyberisku, jossa jakeluyhtiön valvomo kaapattiin etäyhteydellä ja sähkönsyöttö suljettiin. Noin 250 000 asukasta jäi tunneiksi ilman sähköä.
Suomen sähköjärjestelmä kestää aina yksittäisen suurimmankin voimalaitoksen pysähtymisen tai tärkeän siirtoyhteyden vioittumisen, Rauhala sanoo. Seuraavat merkittävät häiriöt voivat kuitenkin kaataa koko verkon, etenkin jos säätövoimaa on tuolloin niukasti tarjolla.
Jos koko järjestelmä romahtaisi, verkkoa lähdettäisiin nostamaan pystyyn vaiheittain, etenkin Ruotsista siirrettävää sähköä hyödyntäen. Hallittu eteneminen olisi välttämätöntä, sillä jos verkkoon kytkee kerralla liikaa sähköä, se voi kaatua uudestaan.
Sähköt palautettaisiin alue kerrallaan. Etusijalla olisivat runsasväkiset seudut ja ne, joilla sijaitsee isoja voimaloita.
Koko kantaverkkoon sähköt palautuisivat Rauhalan mukaan useimmissa tapauksissa alle kymmenessä tunnissa. Sähkön tuominen kaikille kuluttajille veisi enemmän aikaa.
Jos kuitenkin jäätävät sateet olisivat rikkoneet niin kanta- kuin jakeluverkkoja useista eri kohdista, vaurioiden korjaamiseen ja sähköjen palauttamiseen kaikkialle voisi kulua päiviä, Rauhala sanoo.
Palauttamisen nopeuteen vaikuttaisi Pohjois-Euroopan säätilanne. Mitä kylmempi ilma, sitä vähemmän naapurimaat kykenisivät siirtämään sähköä Suomen elvyttämiseen.
Kaupungit saataisiin sähkönjakelun piiriin pääsääntöisesti maaseutua nopeammin, sillä niihin syötetään sähköä yleensä vähintään kahdesta suunnasta.
”Jos yksi suunta vioittuu, laskemme toisen varaan. Mutta jos kaikki kaupunkiin tulevat voimajohdot olisivat vaurioituneet, vararakenteiden pystyttäminen voisi viedä vuorokausia.”
Kun sähkökatkoa olisi kestänyt puoli tuntia, useimmat ruokakaupat olisivat sulkemassa tai jo sulkeneet ovensa.
Vaikka moni asiakas haluaisi kerätä elintarvikkeita marketin hyllyiltä taskulampun valossa, ongelmaksi muodostuisi se, että viivakoodien ja maksukorttien lukijat sekä kassakoneet sammuisivat. Ne on akkuvarmennettu, mutta varavirtaa riittää vain minuuteiksi tai muutamaksi kymmeneksi minuutiksi.
Ennen pitkää myyjien pitäisi kertoa kassalle jonottaville, ettei ostosten teko enää onnistu. Osa asiakkaista epäilemättä alistuisi kohtaloonsa napisematta. Vaan miten toimisi perheenäiti, jolla on kotona tyhjä jääkaappi ja nälkäisiä lapsia?
Luultavasti ainakin jotkut kauppiasvetoiset marketit turvautuisivat luoviin ratkaisuihin. Ehkä ostosten hinta laskettaisiin taskulaskimella ja maksu hoidettaisiin käteisellä tai vaikkapa Mobile Paylla. Verkkopankit toimivat normaalisti myös sähkökatkon aikana.
Tutuille asiakkaille ruokaa saatettaisiin myydä velaksi.
Jotkut isot kaupat kyettäisiin pitämään avoinna tunteja, koska niillä on akustoja varavoimana. Toiset ovat hankkineet aggregaatteja tai kiinteitä generaattoreita. Niiden avulla vähintään osaa toiminnoista voitaisiin jatkaa niin kauan kuin polttoainetta riittää.
Varavoimakoneita on suunnitelmissa tuoda lähitulevaisuudessa 300 suomalaiseen ruokakauppaan. Tällä hetkellä pidempään auki pysyviä marketteja on kuitenkin korkeintaan joitakin kymmeniä.
Somessa kiirisi sana siitä, mistä voi vielä ostaa ruokaa.
Kun katkoa olisi takana kaksi tuntia, avoinna olevien markettien edustoille todennäköisesti muodostuisi pitkiä jonoja: Pohdittaisiin ruoan riittämistä. Tunnelmaa eivät kohottaisi ne myymälästä ulos tulevat asiakkaat, jotka työntäisivät täysiä kärryjä.
Samoihin aikoihin ensimmäiset suomalaiset putoaisivat netistä. Osa kaupoista kykenisi lukemaan asiakkaan sirullisen maksukortin myös ilman verkkoa, mutta nekään eivät voisi varmistua siitä, että tilillä on katetta. Kaupan pitäisi joko vaatia käteismaksua tai luottaa siihen, että kortilta voi aikanaan veloittaa rahaa.
Kylmälaitteiden sammuttua elintarvikkeet alkaisivat pilaantua. Koska lämmenneiden kylmätuotteiden myyminen on kielletty, maitoja ja pakasteita ryhdyttäisiin hävittämään. Isoissa kaupoissa tehtävää vaikeuttaisi se, että tuotteita kasaan puristavat koneet eivät toimisi.
Pilaantumisvaarassa olevia tuotteita saa kuitenkin jakaa ilmaiseksi, kunhan niiden saaja tietää, että ne pitää käyttää heti. Mitä aiemmin viranomaisille muodostuisi käsitys, että sähkökatkosta voi tulla pitkä, sitä pikemmin marketteja kehotettaisiin viemään lämpenevät elintarvikkeet jäteastian sijasta ruoka-avun jakajille.
Varavedenjakelu käynnistyisi luultavasti nopeasti. Tarvitsevat voisivat hakea vettä kippoihinsa vaikkapa urheiluhallilta, jonne sitä pumpattaisiin varavoimalla tai tuotaisiin paikalle isoissa kuutiomaisissa säiliöissä.
Myös ruoanjakelu saattaisi alkaa vielä samana iltana.
Kriisiajan ruokahuollosta vastaavat kunnat, mutta ne eivät selviäisi yksin. Monia jakelupisteitä hoitaisi Vapaaehtoinen pelastuspalvelu, Suomen Punaisen Ristin koordinoima yli 50:n toimijan verkosto, joka tukee viranomaisia kriisitilanteissa. Palvelun hälytystehtäviin on sitoutunut yli 10 000 vapaaehtoista.
Kun ilta etenisi, ruoat alkaisivat lämmetä myös kotien kylmälaitteissa. Joiltakin saattaisi jäädä keksimättä, että nyt kannattaisi siirtää ainakin pakasteet parvekkeelle talvi-illan kylmyyteen.
Lukuisissa kodeissa varmaankin syötäisiin iltapalaksi leipää, hedelmiä ja säilykkeitä kynttilän valossa. Kenties valmisruoat ja eilisen päivällisen tähteet maistuisivat, vaikka viileinä. Kaurahiutaleet ja kypsentämätön spagetti olisivat vaikeampia paloja.
Lainaisiko naapurin eräharrastaja retkikeitintään? Joku saattaisi hakea taloyhtiön varastosta hiiligrillin ja paistaa pakastimesta löytyneitä makkaroita takapihalla. Pakkasella grillin teho osoittautuisi pettymykseksi.
Kaikilla ei olisi kotivaraa eivätkä kaikki olisi ehtineet kauppaan. Tai osanneet mennä elintarvikkeiden jakopisteelle – jos sellaista edes olisi pystytetty kotikulmille muutamassa tunnissa katkon alkamisen jälkeen.
Osa suomalaisista menisi nukkumaan nälkäisenä ja janoisena.
Sähkökatko mykistäisi television ja lähes kaikki radiolaitteet välittömästi. Viestittely, verkkopalvelujen seuraaminen ja puhelinsoitot toimisivat vielä entiseen tapaan. Siis niillä, joiden puhelinten ja tietokoneiden akuissa olisi virtaa.
Noin kello 18 verkkoyhteydet alkaisivat katketa. Näin kävisi etenkin harvaan asutuilla seuduilla, kun ainoa lähellä oleva tukiasema sammuisi vara-akuston latauksen ehdyttyä.
Puhelut todennäköisesti toimisivat pidempään kuin datayhteydet.
Tunti toisensa jälkeen tukiasemia kaatuisi lisää. Seuraavana aamuna suurin osa suomalaisista ei enää saisi yhteyttä ulkomaailmaan. Sama koskisi myös viranomaisia, joiden oma viestintäverkko Virve olisi niin ikään pääosin kaatunut.
Tässä Suomi eroaa huomattavasti Ruotsista, joka on turvannut viranomaisten verkon toiminnan sähkökatkon oloissa seitsemäksi vuorokaudeksi.
Ainoa laajat joukot saavuttava joukkoviestin olisi radio, jonka lähetystoiminta on turvattu varavoimalla.
Radiota voisivat kuunnella ne, jotka omistavat paristokäyttöisen vastaanottimen. Tai auton.
Myös puskaradio voisi nousta uuteen arvoon: tietääkö naapuri, missä on vedenjakelupiste ja lämmittelypaikka?
Osalla suomalaisista olisi kuitenkin pääsy verkkoon koko suurhäiriön ajan, sillä tärkeimpien tukiasemien toiminta on turvattu varavoimakoneilla.
Suomalaiset heräisivät tiistaihin pimeissä ja viilenneissä asunnoissa.
Suora sähkölämmitys olisi katkennut ja ilmalämpöpumput mykistyneet. Kaukolämpö ei lämmittäisi koteja, koska sen toimittaminen vaatii sähköä. Öljylämmitys ja maalämpö olisivat poistuneet käytöstä, kun niiden verkkovirtaa hyödyntävät laitteistot olisivat sammuneet. Aurinkopaneelitkin vaativat yleensä sähköverkon toimiakseen.
Ne, joiden kodissa on takka, puukiuas tai muu tulisija, eivät palelisi.
Aamukymmeneen mennessä lämpötila olisi pudonnut elementtikerrostaloissa noin 15 asteeseen ja puisissa pientaloissa noin 10 asteeseen.
Lasten ei kuitenkaan tarvitsisi värjötellä kylmässä kodissa. Heidän vanhempansa olisivat luultavasti saaneet edellispäivänä tiedon, että lapset voi viedä päiväkotiin ja kouluun.
Kun lapsilla on paikka, mihin mennä, yhteiskunnan toimintoja voidaan pitää yllä. Jos bussikuskit, sairaanhoitajat, energiayhtiöiden työntekijät ja monet muut eivät pääsisi töihin, suurhäiriön vaikutukset muuttuisivat entistä viheliäisimmiksi.
Koulunkäynnin jatkuminen myös rauhoittaisi mielialoja. Kaikki tavallinen ei olisi kadonnut.
Päivästä tulisi kuitenkin poikkeuksellinen. Lähes kaikki rakennukset olisivat kylmiä, samoin lapsille tarjottava ruoka. Osa henkilökunnasta ei olisi päässyt paikalle. Ryhmät ja luokat ahtautuisivat lämmintä pitääkseen samoihin hämäriin tiloihin.
Pihalle saatettaisiin tuoda bajamajoja. Ankara pakkanen pistäisi monen pidättelemään.
Sairaalat toimisivat varavoiman turvin, mutta vajaalla teholla. Välitöntä hoitoa vaativia toimenpiteitä tehtäisiin edelleen, mutta kiireettömät leikkaukset olisi peruttu ja diagnoositutkimuksia vähennetty. Tauolla olisivat myös paljon sähköä kuluttavat sädehoidot.
Päivystyksiin hakeutuisi itsensä pimeässä loukanneita.
Osa terveyskeskuksista suljettaisiin lämmityksen puuttumisen vuoksi, ja niiden vuodeosastojen potilaita ryhdyttäisiin siirtämään sairaaloihin. Se veisi aikaa.
Vanhuksilla olisi vaikeaa, sillä heidän elimistönsä sietää huonosti kylmää. Ikäihmisen keho tuottaa vajavaisesti lämpöä ja heikon verenkierron vuoksi sitä myös kuluu hukkaan.
Moni tarvitsisi muiden apua.
Lähes 70 000 suomalaista on ympärivuorokautisen huolenpidon piirissä. Säännöllisen kotihoidon asiakkaita on yli 100 000. Luvuissa ovat mukana myös vammaiset ja mielenterveyskuntoutujat, mutta selvä enemmistö hoivaa tarvitsevista on vanhuksia.
Vain osaa palvelutaloista voi lämmittää varavoimalla.
Useissa hoivakodeissa lämpötila olisi alittanut 15 astetta jo tiistaina aamupäivällä. Ehkä vanhukset valittaisivat hoitajille, että paleltaa, kenties muistisairaat kertoisivat sen kerta toisensa perään.
Seuraavana yönä mittarit näyttäisivät alle kymmentä.
Väestönsuojissa olisi lämmintä. Samoin niissä kouluissa, virastoissa ja urheiluhalleissa, joihin on hankittu varavoimaa. Radiossa lueteltaisiin paikkojen osoitteita kerta toisensa perään.
Mutta miten kaikki apua tarvitsevat kuljetettaisiin lämpimään?
Hyvinvointialueet tuskin saisivat kyllin nopeasti tarpeeksi henkilöstöä ja ajoneuvoja liikkeelle.
Apuun tulisi Vapaaehtoisen pelastuspalvelun hälytysryhmäläisiä. Ehkä radion kautta kutsuttaisiin lisää kyydin tarjoajia.
Hoivakodeissa asuvien lapsia lähtisi epäilemättä hakemaan vanhempiaan, mutta luultavasti apuun rientäisivät myös monet muut: autonomistajat, yhdistysaktiivit, seurakuntalaiset, varusmiehet ja yritysten henkilökunnista kootut vapaaehtoisten porukat.
Eniten heitä liikkuisi alueilla, joilla Whatsapp ja muut viestisovellukset toimisivat.
Miten tehdä tarpeet, jos ei ole vettä vessan huuhtelemiseen? Ongelman kohdanneet saattaisivat löytää netistä vuonna 2019 julkaistun ”Näin varaudut pitkiin sähkökatkoihin” -oppaan ohjeen:
Viritä muovikassi WC-istuimeen, sankoon tai pottaan. Käytä reilusti vessa- tai sanomalehtipaperia kuivikkeena. Tee tarpeesi siihen, sulje pussi tiiviisti ja vie jätekatokseen sekajäteastiaan.
Kun jäteauto myöhemmin tyhjentäisi astian ja puristaisi sen sisällön kasaan, ulosteet voisivat valua taloyhtiön pihalle. Tähän uhkakuvaan havahduttiin syksyllä 2022, kun energiapulan pelättiin aiheuttavan sähkökatkoja. Syntyi uusi linjaus: ihmisten tulisi ulostaa muoviämpäriin, joka suljetaan välillä kannella ja tyhjennetään katkon päätyttyä viemäriin.
Monelta tosin puuttuu kannellinen ämpäri.
Jos lähistölle ei olisi tuotu siirrettäviä käymälöitä, armeijan käyneet saattaisivat viritellä puistoihin ja metsiköihin riukuja.
Kun katkon alkamisesta olisi kulunut vuorokausi, enemmistölle suomalaisista vesi kuitenkin juoksisi edelleen. Moni vesilaitos on turvannut niin vedenottoa kuin sen käsittelyä ja jakelua generaattorilla.
Korkealla paikalla asuvilla myös viemäri vetäisi.
Sen sijaan ongelmia voisi koitua niille, joiden jätevedet pumpataan. Viemäröintiä ei ole turvattu varavoimalla siinä määrin kuin vedentuloa. Ulosteet voisivat pulpahtaa talon kellariin tai verkoston ylivuotopaikoista luontoon.
Useiden vesilaitosten dieselvarastot ehtyisivät katkon aikana, mutta säiliöautot ehtisivät luultavasti tuoda niihin täydennystä.
Tiistaina, sähkökatkon toisena päivänä yhä useampi suomalainen todennäköisesti hakeutuisi ruoka-avun piiriin. Jakelupisteisiin toimittaisivat ruokaa etenkin laitoskeittiöt, kunhan ne olisivat ensin järjestäneet sitä asiakkailleen: vuodepotilaille, vanhuksille, vangeille, varusmiehille.
Annokset olisivat usein haaleita tai kylmiä.
Moni asia pyörisi taustalla erikoisjärjestelyin. Navettojen lypsykoneet kävisivät aggregaateilla, samoin broilerikasvattamojen ilmastointi. Elintarviketeollisuus supistaisi tuotantoaan. Jakelu hidastuisi.
Jos kunnan ruokahuolto pettäisi jossain, elintarvikkeita saatettaisiin jakaa marketeista. Joihinkin kauppoihin ehkä murtauduttaisiin.
Suurhäiriön toisena iltana maan pimeillä teillä ja kaduilla olisi tavanomaista vähemmän liikennettä. Osasta ajoneuvoja olisi ehtynyt lataus tai polttoaine.
Joku varmaan kiroaisi tapaansa ajaa lähes tyhjällä tankilla.
Suomessa on noin 1 800 tankkausasemaa, joista runsaalla sadalla on varavoimaa. Niiden liepeillä kiemurtelisi pitkiä autojonoja. Poliisin ja sähköyhtiöiden autojen luultavasti sallittaisiin ohittaa jono, mutta myös kiistoja syntyisi. Tulisiko töihin kiirehtivää vanginvartijaa tai lastentarhanopettajaa suosia taksikuskin kustannuksella?
Entä voisiko bensaa ostaa velaksi?
Linja-autoliikenne alkaisi hiipua, sillä yksi kymmenestä bussista kulkee sähköllä, eivätkä dieseliä käyttävät välttämättä saisi lisää polttoainetta niin nopeasti kuin tarvitsisivat.
Kyyti bussissa pitäisi maksaa, mutta kaikilta se ei onnistuisi. Jotkut kuljettajat saattaisivat jättää ihmisiä tien poskeen. Useimmat luultavasti katsoisivat asiaa sormien läpi.
Tiistaina viranomaisille ehkä myönnettäisiin suurhäiriön takia joitakin valmiuslain mukaisia poikkeusvaltuuksia. Jos näin kävisi, huoltoasemille saattaisi seuraavana päivänä ilmestyä poliiseja valvomaan sitä, missä järjestyksessä autot tankataan.
Keskiviikkona tuskin kukaan enää asuisi puisessa omakotitalossa, josta puuttuu tulisija. Sellaisen sisällä olisi pakkanen.
Kevytrakenteisissa kerrostaloissa mittari näyttäisi jo aamulla alle kymmentä. Kokonaisia perheitä olisi ahtautunut yhteen huoneeseen. Seurana saattaisi olla naapureita.
Kekseliäimmät olisivat rakentaneet ruokapöydästä, pyyhkeistä ja vuodevaatteista teltan.
Useimmat kaupunkilaiset olisivat kuitenkin jo siirtyneet lämmitettyihin julkisiin tiloihin.
Sen sijaan paksuseinäisessä jugendtalossa eläminen olisi yhä lähes siedettävää. Niissä lämpötila laskisi 15 asteeseen vasta, kun katkosta olisi kulunut kaksi vuorokautta.
Vaikka sähkökatko olisi hyvin vakava, keskiviikkona ainakin osaan maata olisi palautunut sähköt. Se loisi toivoa myös niille, jotka palelisivat asunnossaan tai yrittäisivät sietää pommisuojan väenpaljoutta, pahimmassa tapauksessa myös homeisuutta.
Pelastajat tekisivät edelleen pitkää päivää.
Ikäihmisiä pitäisi hakea kylmenneistä kodeistaan, vettä ja ruokaa tulisi kuljettaa tarvitseville. Pimentyneillä kaduilla ja teillä sattuisi tavallista enemmän onnettomuuksia.
Ehkä poikkeusaika toisi ihmisistä uusia piirteitä esiin: lähdettäisiin auttamaan muita heti, kun oltaisiin itse päästy jaloilleen.
Torstaina osa suomalaisten asunnoista jatkaisi edelleen kylmenemistään. Putkirikoilta olisi mahdotonta välttyä.
Mutta enemmistölle sähköt olisivat palautuneet. Kodin laitteet virkoaisivat jälleen. Myös ne liedet, jotka olivat katkon alettua päällä ja joiden katkaisijaa kukaan ei muistanut sulkea – tulipaloilta tuskin vältyttäisiin.
Kotiin saavuttuaan moni varmasti laittaisi puhelimensa latautumaan. Ja avaisi lähimmän hanan. Jos kävisi hyvin, sieltä juoksisi vettä.
Juttua varten on haastateltu myös Tampereen yliopiston sähköenergiajärjestelmien turvallisuuden dosenttia Veli-Pekka Nurmea, Huoltovarmuuskeskuksen johtavia varautumisasiantuntijoita Miika Ilomäkeä ja Anssi Paalasta, Vesilaitosyhdistyksen valmiuspäällikköä Riina Liikasta, Tukesin johtavaa asiantuntijaa Antti Savolaa, Päivittäistavarakauppa PTY ry:n valmiuspäällikköä Joni Metsolaa, HUS:n vt. valmiusjohtajaa Veli-Matti Ulanderia ja Suomen Erillisverkot Oy:n toimitusjohtajaa Timo Lehtimäkeä. Tietoja on tarkistettu myös useilta muilta henkilöiltä. Jutun lähteisiin lukeutuu teos ”Sähköriippuvuus modernissa yhteiskunnassa”.
Oletko jo tilaaja? Kirjaudu sisään tästä.
Trump johdatti Yhdysvallat sotaan, jota amerikkalaiset eivät halua. Viestit sodan perusteista ovat olleet ristiriitaisia ja hämmentäviä. Lähi-itä Miksi Trump vei Yhdysvallat sotaan, jota amerikkalaiset eivät halua? – Viestit sodan perusteluista ovat hämmentäviä 8 MIN
Miksi Trump vei Yhdysvallat sotaan, jota amerikkalaiset eivät halua? – Viestit sodan perusteluista ovat hämmentäviä
Väestötietojärjestelmässä on kaksituhatta ihmistä, joista viranomaisilla ei ole tuoretta tietoa. väestö 24. maaliskuuta heidät julistetaan kuolleiksi – yli 2 000 henkilöä on kateissa 5 MIN
24. maaliskuuta heidät julistetaan kuolleiksi – yli 2 000 henkilöä on kateissa
Jos ei osaa ollenkaan small talkia, pitääkö silti yrittää? keskustelukulttuuri Hei, me ei ollakaan tavattu – small talk on joillekin helppoa, toisille piinaa 13 MIN
Hei, me ei ollakaan tavattu – small talk on joillekin helppoa, toisille piinaa
Arkkitehtiopiskelija pakeni elokuvakouluun. Siellä hän kiinnostui ihmisistä. hän ”Kaikki pelkäävät paljastuvansa” – Aleksi Salmenperä kertoo, millaista elokuvien tekeminen oikeasti on 8 MIN
”Kaikki pelkäävät paljastuvansa” – Aleksi Salmenperä kertoo, millaista elokuvien tekeminen oikeasti on
if('undefined'!==typeof dfp){dfp.displayAdslot("dfp__native-card-1_2");}
if('undefined'!==typeof dfp){dfp.displayAdslot("dfp__native-card-1_3");}
if('undefined'!==typeof dfp){dfp.displayAdslot("dfp__native-card-1_4");}