Hallitus torjui talousvalvojan esittämän lisäsopeutuksen: ”Vähän ristiriitaista”, tutkija vastaa |
Hallitus ei jatka talouden sopeutusta suosituksesta huolimatta. Taakka siirtyy seuraajalle.
Taloustieteen professori Niku Määttänen kritisoi hallituksen päätöstä lopettaa julkisen talouden sopeuttaminen.
Määttäsen johtama Talouspolitiikan arviointineuvosto suositti viime viikolla, että hallitus jatkaisi julkisen talouden sopeutusta syksyn budjettiriihessä. Hallitus neuvottelee ensi vuoden budjetista syyskuun alussa.
Pian arvion esittämisen jälkeen pääministeri Petteri Orpo (kok) ja valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) julkaisivat yhteisen tiedotteen. Siinä he ilmoittivat, että hallitus pidättäytyy ”uusien yllättävien sopeutuspäätösten tekemisestä”.
Määttänen pitää hallituksen ratkaisua ”hieman epäjohdonmukaisena” sen julkilausumiin tavoitteisiin nähden. Orpon hallituksen johdolla laadittu velkajarru korostaa hallituksesta toiseen jatkuvaa sitoutumista sopeutukseen.
”Mielestäni on vähän ristiriitaista, että tämä hallitus ei enää hallituskauden lopussa pyri vahvistamaan julkista taloutta”, Määttänen sanoo.
Neuvosto ei antanut hallitukselle tarkkaa säästösuositusta. Suomen Kuvalehden haastattelussa Määttänen puhuu puolen miljardin euron mittaluokasta.
Hän korostaa, että neuvosto halusi ennen kaikkea peräänkuuluttaa pitkäjänteistä talouspolitiikkaa. Seuraavalta hallitukselta odotetaan merkittävää julkisen talouden sopeutusta.
Eduskuntapuolueiden........