Otteensa menettänyt maailma

Kosketus ja toisen kohtaaminen ovat niin inhimillisen kuin diplomaattisen vuorovaikutuksen perusta.

Tiedämme, että vastasyntynyt vauva, joka jää vaille rakastavan ihmisen hoivaavaa kosketusta, kasvaa vain vaivoin ihmiseksi. Sidos muihin ihmisiin, ihmisyyteen, jää vajaaksi. Monelle elämänsä näin aloittaneelle matka inhimillisen yhteisön täysimääräiseksi jäseneksi osoittautuu lohduttoman pitkäksi ja vaikeaksi.

Kosketuksen tavoitteena tai vähintään tuloksena on kontakti. Se voi olla pehmeä tai kova, toivottu tai epätoivottu. Jopa tuhoava: on kuvaavaa, että armeijoiden välistä tuhoavaa laukaustenvaihtoa kutsutaan tulikosketukseksi.

Itse havahduin asian merkitykseen teininä aloittaessani japanilaisen kamppailulajin aikidon harjoittelun. Lajin ytimessä on kontakti, jolloin harjoittelukump­paniin otetaan fyysinen kosketus. Tämä yhteys mahdollistaa toisen tasapainon horjuttamisen tai heittotekniikan.

Usein kontaktin toinen osapuoli saattoi halutessaan kiistää sen ottamalla kätensä tilanteesta pois. Juuri tämä suostumuksellisuus erotti aikidon monista muista kamppailulajeista, joissa kontakti usein luodaan yksipuolisesti väkivalloin.

Kontaktin synnyttyä on mahdollista aidosti kohdata toinen. Joskus kontaktia voi yrittää hakea, vaikkei kohtaaminen ole enää mahdollista.

Itse koin tällaisen hetken taannoisella lomamatkallani Kaliforniaan. Vierailin Forest Lawn Memorial Park -hautausmaalla Motörheadin Lemmy Kilmisterin haudalla.........

© Suomen Kuvalehti