Péter Magyar astui valtaan ja pyysi anteeksi toisinajattelijoilta. Häntä tullaan syyttämään orbánilaisuudesta vielä monta kertaa.

Vanha valta romahti hämmästyttävän nopeasti.

Fidesz-puolueen ja Viktor Orbánin julisteita revittiin ja tallottiin.

Patrioottisen MCC-korkeakoulun opiskelijat huusivat Tiszan iskulauseita.

Fideszin valitsema presidentti kieltäytyi tottelemasta syrjäytettyä pääministeriä, joka halusi pitää sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä sortavan lain voimassa.

Julkisen palvelun tv-kanavan uutispäätoimittaja erotettiin. Pahin ilkeilyohjelma lakkautettiin.

Yritykset kiirehtivät vannomaan tukeaan Péter Magyarille, vaalivoittajalle ja Tiszan puheenjohtajalle. Oppositiossa olleet tiedotusvälineet alkoivat saada yhteydenottoja mainostajilta.

Orbán erosi parlamentista.

Fideszin pääsanomalehti Magyar Nemzet julkaisi kirjeen, jossa se ilmoitti lakkaavansa kutsumasta Magyaria tuholaiseksi, joka pitää hävittää.

Propagandakoneistoa pyörittänyt oligarkki itki tv-lähetyksessä ja ilmoitti luovuttavansa merkittävimmät yrityksensä ja sijoituksensa valtiolle.

Rotat jättävät uppoavan laivan, ilkuttiin.

Lauantaina 9. toukokuuta Péter Magyar asteli Unkarin uusgoottilaisen parlamenttitalon portaille. Hän asettui punaiselle matolle, seinien korkuisten kansallislippujen väliin.

Niin monta vuotta tämä rakennus on edustanut ylellisyyttä, ylimielisyyttä ja sortoa, Magyar lausui.

Rakennus on valtava. Maailman toisiksi suurin parlamenttitalo.

Mutta tänään te olette ottaneet sen takaisin! Magyar jatkoi. Tänään jokainen vapautta rakastava ihminen maailmassa tahtoisi olla vähän unkarilainen!

Hän pyysi anteeksi niiltä, joita oli kohdeltu väärin.

”Kaikilta niiltä, joita on leimattu, ahdisteltu tai kohdeltu vihollisina sen vuoksi, että he ovat uskaltaneet puhua avoimesti, puolustaa heikommassa asemassa olevia, esittää kritiikkiä tai yksinkertaisesti ilmaista eriävän mielipiteen”, hän sanoi.

Kymmenet tuhannet aukiolle kokoontuneet hurrasivat. Hyppivät, nauroivat, halasivat.

Virkaanastujaisten päivämäärä oli sama kuin Eurooppa-päivällä ja Venäjän voitonpäivällä. Parvekkeella liehui ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen EU:n lippu.

Magyar oli juuri vannonut pääministerin valan ja toistanut perässä olevansa lojaali maan perustuslaille.

Yksi hänen päätehtävistään on kirjoittaa se uudelleen.

Klub Rádion juontaja Eszter Herskovits raportoi tapahtuneesta aamun ajankohtaisohjelmassaan.

Se oli aivan käsittämätöntä. Joka päivä tuli jotain. Kaikki ennen kuin uusi hallitus oli edes nimitetty.

Hänen kanavansa oli viimeinen liberaali tiedotusväline, jonka annettiin toimia Orbánin aikana.

Siltä vietiin taajuus vasta viisi vuotta sitten. Omistaja oli kieltäytynyt myymästä kanavaa Fidesziä tukevalle bisnesmiehelle ja erottamasta suosittua juontajaa, joka arvosteli hallintoa.

Lähetykset siirrettiin nettiin, ja kanava joutui pyytämään säännöllisesti kuulijoilta rahaa pysyäkseen pystyssä.

Yhtäkkiä Herskovits olikin se, joka kutsuttiin vastavalitun hallituksen tiedotustilaisuuksiin. Hän ei ollut haastatellut yhtäkään valtaapitävää vuosiin. Kukaan ei ollut suostunut.

Nyt olisi opeteltava tekemään oikeaa journalismia. Vahtimaan vallanpitäjiä, ei vastustamaan heitä.

”Meidän on naksautettava jotain päässämme”, Herskovits sanoo. Toimitus on kodikas, suuri yksityisasunto lähetystökorttelissa. Pikkuruisiin huoneisiin on rakennettu radiostudioita.

”Meidän on ymmärrettävä, ettemme ole enää selviytyjiä tai jonkinlaisia sankareita. Olemme vain tavallisia toimittajia.”

Se tuntuu harvinaisen helpottavalta.

Kanava yrittää nyt saada FM-taajuutensa takaisin. Se on toiveikkaasti säilyttänyt ohjelmansa sellaisena, että se voi palata radioaalloille muuttamatta juuri mitään.

Magyarin tiedotustilaisuuksiin ei päästetty lainkaan Fideszin mediaa, siis valtaosaa Unkarin tiedotusvälineistä.

Oliko se oikein? Eiväthän ne olleet varsinaisesti oikeita journalistisia tiedotusvälineitä, mutta kuuluiko syrjäytetyille kostaa vai kuuluiko luvattuun demokratiaan sallia pääsy heillekin?

Ei Herskovits tiennyt. Ei kukaan tuntunut tietävän.

Unkarilaiset olivat kyllästyneitä olemaan apaattisia.

Sairaaloissa ei ollut vessapaperia tai saippuaa. Koulujen ikkunalasit tippuivat karmeista eikä kukaan tullut korjaamaan. Hallituksen mediat kehittelivät lokakampanjoita opettajien oikeuksien puolesta puhuneita lukiolaisia vastaan.

Unkarilaiset halusivat Eurooppaan, eivät Venäjälle. He olivat väsyneitä korruptioon, inflaatioon, aivovuotoon ja köyhyyteen.

Kaikkea sitä. Mutta mukana oli myös sattumaa.

Oppositiomedia 444:n toimituksessa yleisen sähköpostilaatikon lukeminen ei to­siaan ollut suosituin tehtävä. Jos vinkki olisi jäänyt lukematta, Magyar ei olisi välttämättä koskaan saanut mahdollisuutta.

Viesti saapui tammikuussa 2024. Sen oli lähettänyt nimimerkki Vidéki prókátor,........

© Suomen Kuvalehti