Tärkeintä elämässä on istuttaa puita ja hoitaa puutarhaa |
Varmaankin tuhannet kerrat olen nähnyt, kuinka mummoni kumartui nyppäämään rikkaruohon maasta. Hänellä oli siirtolapuutarhapalstan perällä, ojan takana, komposti, johon eloperäinen jäte palstalta pantiin.
Mummoni myös teki kasvisruokaa jo 1970-luvun alussa. Hän kutsui sitä ”sörsseliksi” ja siihen pantiin, mitä kauden tuotetta palsta milloinkin antoi. Hän kävi luontaistuotekaupoissa ja uusiokäytti vanhoja lankoja ja kankaita. Hän leikkasi muoviset maitopussit suikaleiksi ja virkkasi niistä mattoja.
Hän oli kestävän kehityksen kannattaja jo ennen kuin koko käsitettä keksittiin.
Kasvoin siirtolapuutarhapalstalla ja olen nyt päätynyt sellaisen omistajaksi. Siirtolapuutarha-aatteen alkuaikoina palstan........