Riskileikki kasvattaa vahvoja nuoria, mutta mikä on sopivan kokoinen riski? |
Talvilomalla minulla oli ilo tutustua perheeni kanssa Tallinnan erinomaisiin museoihin. Kiek in de Kök -linnoitusmuseossa lapset eivät olleet uskoa silmiään, kun ritariperinnettä esittelevässä tornissa tarjolla oli nippu vaahtomuovimiekkoja ja kehotus kokeilla niitä.
Mieleen tuli heti suomalainen vertailukohta edelliskesältä: Savonlinnan Olavinlinna. Sinänsä hienosti toteutetussa pikku herttuan salissa oli roolivaatteita, haarniskan osia ja miekkoja. Vaatteisiin sai pukeutua ja peilistä katsella omaa kuvaansa, mutta miekoilla huitominen oli kielletty.
15-vuotiaiden nuorten koulutaitoja mittaavan Pisa-testin tuloksissa Viro pitää Euroopan ykkössijaa. Syyn voi päätellä turistikin: virolaiset ilmiselvästi rakastavat kirjoja ja lukemista. Samanaikaisesti niin museot kuin leikkipuistotkin tarjoavat selvästi Suomea enemmän mahdollisuuksia fyysiseen leikkiin, omien voimien koetteluun ja riskileikkiin.
Riskileikillä tarkoitetaan leikkiä, joka tuo lapselle jännityksen ja itsenäisyyden tunteen melko turvallisissa oloissa. Esimerkiksi metsässä leikkiminen on mitä parhainta riskileikkiä.
Kun takavuosina Suomen Pisa-menestystä tultiin ihmettelemään ulkomailta saakka, peruskouluakin enemmän ihastelua herätti lasten itsenäisyys. Suomalaista lapsuutta kuvattiin ulkomaisissa artikkeleissa sadunomaiseksi. Pikkukoululaiset taivalsivat kouluun keskenään kuin Astrid Lindgrenin kirjojen päähenkilöt, vuodenajasta riippumatta, ehkä metsän kautta oikaisten. Turvallinen koulumatka yhdistyi pieneen hallittuun riskiin, vaikkapa suurelle kivelle kiipeämiseen ja siltä alas hyppäämiseen.
Tänä päivänä koulu on usein niin kaukana, että taksi vie ja tuo. Kun lasten liikunnalliset taidot vaihtelevat rajusti, koulut joutuvat kieltämään välituntien riskileikit kaikilta. Taloyhtiöillekin on edullisinta hävittää leikkipaikat kokonaan, jottei joku innostuisi vaatimaan vahingonkorvauksia.
Mikäli hallitut riskileikit häviävät, edessä ovat toisenlaiset pulmat. Norjalaisten ja yhdysvaltalaisten tutkimuksien mukaan ilman riskileikkejä lapsista on vaarassa kasvaa ahdistuneita nuoria (Helsingin Sanomat 3.6.2025).
Suomi on muuttunut niin nopeasti, että meillä ei ole kovinkaan pitkää kokemusta hyvän lapsuuden tunnistamisesta.
Monet viime sotien aikana ja niiden jälkeen syntyneet maalaislapset elivät lapsuuden, joka nykyään johtaisi välittömiin lastensuojelutoimiin. Minunkin molemmat vanhempani joutuivat tekemään vaarallisia aikuisten töitä aivan liian varhain. Hyvän onnen ansiosta olen olemassa.
Nyt ollaan jo lähes toisessa ääripäässä. Vuosi sitten Kuopion kaupunki nousi somekohun keskiöön purettuaan lasten majan Puijolla. Tänä keväänä kokoaan suuremmaksi uutiseksi nousi oikopolulle Kuopion Linnanpellolle puuhun viritelty köysi. Aikuisten riskileikki päättyi köyden poistoon (SS 11.3.). En moiti kaupunkia, kaupunkihan on syntipukki aina jos jotain sattuu.
Onko kysymys siitä, että kun väki vähenee ja vanhenee, meistä tulee yksilöinä ja yhteiskuntana pelokkaampia? Vai siitä, että oikeasti elämme niin uhkaavaa aikaa, että yritämme vain hallita niitä pieniä palikoita, joita pystymme hallitsemaan?
Kun emme voi takoa miekkoja auroiksi, puhumme uljaita sanoja maanpuolustuksesta ja kiellämme lapsilta lelumiekkailun.