Eräs ystäväni oli taannoin istunut kirkossa podettuaan pitkään uniongelmia. Oli sattumoisin ollut valvomisen sunnuntai, kuten tänäänkin, hyvä lukija. ”Tuon olen ottanut liian kirjaimellisesti” oli ystäväni huvittuneena ajatellut, kun pappi muisteli Jeesuksen sanoja. Jeesus nimittäin kehotti seuraajiaan valvomaan.

Armeija-ajalta muistuu elävänä, joskin sumeana, mieleen eräs harjoitusleiri. Tuolla leirillä yksi tehtävämme oli kiertää tiettyjä vartiokierroksia yötä päivää. Sumeana muistan tuon sen takia, että teki tuskaa pysyä hereillä yön tunteina. Tuskin näytimme taisteluparini kanssa erityisen valppailta taistelijoilta hoiperrellessamme puoliunessa tuota omaa kierrostamme. Olen nimittäin takuuvarma, että nukahtelin kävellessäni. Lie olisi ollut helppo vihulaisen käydä niskaamme.

No, hyvä lukija, mitä Jeesus tarkoitti kehottaessaan tai oikeammin käskiessään seuraajiaan valvomaan?

”Valvokaa, sillä ette tiedä milloin Herranne tulee” sanoo Jeesus. ”Olkaa valmiina.” Miten olla valmiina, lienee seuraava kysymys. Jeesus lienee tarkoittanut suunnilleen tätä; olkaa minun seuraajiani, minun seuraajani perivät taivasten valtakunnan.

No, hyvä lukija, mitä tuo hengellinen valvominen, johon kirkko tänä sunnuntaina kehottaa, voisi merkitä ihan tavalliselle ihmiselle tänään?

Jeesuksen opetuksissa korostuu usein lähimmäisen rakastaminen. Hän oli myös niiden kompuroivien ihmisten ystävä. Hyvin riittää valvomista ihan meidän omassa käytöksessä suhteessa lähimmäisiin. Hyvin riittää valvomista omissa asenteissamme suhteessa lähimmäiseen. Siis jos uskallamme tarkastella omia jumittuneita asenteita. Siinä, miten laitamme ihmisiä lokeroihin. Tämä lokerointi tapahtuu ihan huomaamatta. Automaattisesti.

Mutta, hyvä lukija, toivoa on. Vaikka tuon lokeroinnin ja oman asenteellisuuden purkaminen ei käy automaattisesti tai helposti, niin voimme tehdä jotain. Sinä ja minä. Voimme alkaa tarkastella omia ajatuksen juoksuja. Ja, usko tai älä, melko varmasti saamme itsemme kiinni asenteellisuudesta suhteessa lähimmäiseen. Jäämme itsellemme kiinni rysän päältä lokeroimasta ihmisiä. Ja kun saamme itsemme kiinni noista, on mahdollista muistutella itselle, että olemme luoja luomia kaikkia. Sinä minä ja hän. Yhtä arvokkaita. Siinäpä yksi valvomisen paikka sinulle, hyvä lukija, ja etenkin minulle.

Ihmisen elämässä on erilaisia kausia. Niin myös hengellisen valvomisen saralla. On aikoja, kun valvomme ylivireästi, kuten tuo uneton ystäväni. Ja toisaalta on niitä aikoja ja hetkiä, kun luomi painuu väkisin kiinni, kuten minulla väsyneenä vartiosotilaana. Yhtä kaikki, ole siunattu tänä valvomisen sunnuntaina ja kaikkina muinakin päivinä.

Vielä pohdittavaksi kysymys: onko mahdollista valjastaa tekoäly avuksi hengellisen valvomisen avuksi?

Timo Dahlbacka

seurakuntapastori

Iisalmen seurakunta

The post Valvokaa! appeared first on SavoBlogit.