Jatkossa asunnon ostajan on entistä huolellisemmin arvioitava, voiko kiinnostavassa asunnossa piillä kosteusvaurio, kirjoittaa toimittaja Tiina Ellilä.
Tänä talvena ihmisten luovuus on ollut huipussaan. Kun sähkö on ollut useimmille suomalaisille huippukallista, ihmiset ovat synnyttäneet Pelle Peloton -keksintöjä pitääkseen itsensä ja talonsa edes jotenkin lämpiminä.
Kansanterveydellisesti paras keino on tämä: Turkulaisnainen alkoi käydä kuntosalilla, koska lämmin kuntosalitila ja lihaskuntoharjoittelu lämmittävät lihakset, ja lihasten jäähtyminen kestää viileässä kodissa tuntikausia.
Nainen istuskeli kuntoilun ja suihkun jälkeen härskisti vielä aikansa kuntosalin pukuhuoneessa – koska siellä on lämmintä. Kotona säästyy samalla sähköä, kun kodin pystyy pitämään viileänä eikä sähköllä lämmitettyä vettä tarvita peseytymiseen.
Eläkkeellä oleva espoolaisteknikko istutti puulämmitteisen kiukaan olohuoneen avotakan hormiin kiinni edullisen lisälämmön saamiseksi. Kun asennus oli valmis, keksijä odotti nuohoojaa paikalle kertomaan, onko viritys määräysten mukainen.
Moni on asentanut kaasulämmittimen sisätiloihin, koska kaasu on ollut halvempaa kuin huippukallis pörssisähkö. Jotkut jakavat sosiaalisessa mediassa kuvaa, jossa metallilusikan avulla on ohitettu sähkömittari, jotta sähkölasku olisi todellisuutta pienempi.
Eräs henkilö on kokeillut saviruukkulämmitintä, jossa saviruukku laitetaan nurin päin metalliritilän ja sen alla olevan metalliastian päälle. Tuikut ovat metalliastiassa. Lähekkäin asetetut tuikut voivat kuitenkin roihahtaa todella korkeisiin liekkeihin eli kokeilu ei ole riskitön.
Osa keksinnöistä on sellaisia, että vahingon sattuessa vakuutusyhtiö joutuu puntaroimaan, onko vakuutuskorvausta syytä maksaa.
Keksijät ovat saaneet sähkönkulutustaan laskettua esimerkiksi yli 70 prosenttia vuodentakaiseen verrattuna.
Osa on laskenut lämminvesivaraajan lämpötilan alle 55 asteen, jolloin vaarana on legionella. Legionellabakteerit voivat aiheuttaa legioonalaistaudin eli vakavan kuumetaudin. Saa nähdä, tuleeko tänä talvena THL:n tilastoihin taudin esiintymispiikki.
Riskinä ovat myös häkämyrkytykset, kun nyt moni kokematonkin on aloittanut puilla lämmittämisen.
Kalliin sähkön takia osa on jättänyt asunnon tiloja lämmittämättä tai pitää lämmön niin alhaisena, että kosteusvaurioiden riski on suuri. Osa jakaa tiedon toimistaan – ja jopa ilmaantuneista homepilkuista – myös sosiaalisessa mediassa.
Jatkossa asunnon ostajan onkin entistä huolellisemmin arvioitava, voiko kiinnostavassa asunnossa piillä kosteusvaurio. Hyvä tapa voisi olla pyytää nähtäväksi menneen kahden vuoden sähkölasku, josta näkee vuosittaisen kulutuksen. Jos kulutus on merkittävän paljon alentunut, voisi pyytää selvitystä, miksi näin on.
Kirjoittaja on toimittaja.
Ei vielä kommentteja
Ole ensimmäinen ja kerro ajatuksesi.
Kirjaudu sisään osallistuaksesi keskusteluun
Luo tunnus tai kirjaudu sisään, jotta voit kommentoida ja arvioida muiden kommentteja.
Kolumni| Sähkön säästämisen halu on tuonut esiin suomalaisten Pelle Pelottoman aivot – tuloksena jopa 70 prosentin säästö
8
0
03.02.2023
Jatkossa asunnon ostajan on entistä huolellisemmin arvioitava, voiko kiinnostavassa asunnossa piillä kosteusvaurio, kirjoittaa toimittaja Tiina Ellilä.
Tänä talvena ihmisten luovuus on ollut huipussaan. Kun sähkö on ollut useimmille suomalaisille huippukallista, ihmiset ovat synnyttäneet Pelle Peloton -keksintöjä pitääkseen itsensä ja talonsa edes jotenkin lämpiminä.
Kansanterveydellisesti paras keino on tämä: Turkulaisnainen alkoi käydä kuntosalilla, koska lämmin kuntosalitila ja lihaskuntoharjoittelu lämmittävät lihakset, ja lihasten jäähtyminen kestää viileässä kodissa tuntikausia.
Nainen istuskeli kuntoilun ja suihkun jälkeen härskisti vielä aikansa kuntosalin pukuhuoneessa – koska siellä on lämmintä. Kotona säästyy samalla........
© Satakunnan Kansa
visit website