Toimittaja ihmettelee, minne maalaisjärki jäi, kun mietittiin lasten ja henkilökunnan mitoitusta varhaiskasvatuksessa.

Kuvitellaanpa, mitä alle kouluikäinen ehtii tehdä vajaan viiden tunnin aikana. Ainakin pukea, ulkoilla tunnin, riisua ulkovaatteet ja vaihtaa kuivaa ylleen, käydä vessassa, syödä lounasta, leikkiä, siirtyä päiväunille, nukkua tunnin, syödä välipalaa, askarrella ja jälleen pukea ja lähteä ulkoilemaan.

Moniko kolmevuotias selviytyy näistä toimista ilman aikuisen apua? Tuntemistani ei yksikään.

En pystyisi hallitsemaan edes viiden, saati yli kymmenen lapsen kanssa yllä mainittuja toimia turvallisesti. Vaikea kuvitella, että kukaan pystyy.

Silti varhaiskasvatuksessa katsotaan, että näitä vähemmän kuin viisi tuntia päivässä hoidossa olevia yli kolmevuotiaita voi olla yhden kasvattajan vastuulla 13.

SATUNNAISESTI on sallittua, että lapsia on hoitajaa kohden enemmänkin, jos vaikka aamupäiväksi hoitoajan varanneen lapsen huoltaja hakeekin hänet töiden venymisen vuoksi vasta iltapäivällä, jolloin samalle lapsipaikalle laskettu iltapäivälapsi on jo tuotu hoitoon.

Yli viisi tuntia päivässä hoidossa olevia saa olla seitsemän yhtä aikuista kohti, paitsi jos he ovat alle kolmevuotiaita. Pienimmille varataan yksi aikuinen neljää lasta kohti.

En uskalla kuvitella, miten on mahdollista selviytyä päiväpuuhista neljän vauva-ikäisen kanssa.

Aamulehti teetti lokakuussa kyselyn, johon vastanneet nostivat esiin tämän logiikan isoimman porsaanreiän: aikuisten ja lasten suhdeluku ei ole ryhmä- vaan päiväkotikohtainen. Voi olla turha huutaa kollegaa toiselta puolelta suurta taloa apuun, kun yksi lapsi on vessassa, toinen itkee koti-ikävää ja kahdelle tulee raivokas riita lelusta.

Myös ryhmän varhaiskasvatuksen opettaja, joka huolehtii vasu-palavereista ja jolle on jyvitetty opetuksen suunnitteluaikaa, lasketaan suhdelukuihin. Eli kun hän tekee näitä töitään, usein muissa tiloissa, voi laskennallisesti hänen vastuullaan olla kolmasosa ryhmän lapsista.

VARHAISKASVATUKSEN matemaattinen logiikka ei ihan aukea minulle. Vastaavalla logiikalla voisin autoillessani ajaa alkumatkan ylinopeutta, kunhan hidastaisin loppumatkasta ja keskimääräinen matkanopeuteni olisi rajoitusten puitteissa.

Kuten toimittaja Tuulia Kotakorpi kirjoitti, moni vanhempi olisi valmis maksamaan hiukan ekstraa varhaiskasvattajille. Näin radikaaleihin toimiin ei varmaankaan lähdetä, mutta vinkkinä, että jos on varaa, vanhempi voi varata lapselleen viiden tunnin hoitoajan. Silloin lapselle on ainakin laskennallisesti varattu aikuinen, tai siis yksi seitsemäsosa aikuisesta.

Suomessa lasten oikeuksia turvaamaan ja edistämään on oma viranomainen, lapsiasiavaltuutettu. Hän voi harkinnan mukaan kutsua alan eri toimijoita ajankohtaisiin pyöreän pöydän keskusteluihin.

Vuosina 2020 ja 2021 keskusteluja käytiin vain yhdet. Tänä vuonna pyöreään pöytään ei ole vielä kokoonnuttu, mutta varhaiskasvatuksen pysyessä otsikoissa olisi todellakin jo aika.

Matemaatikkoja ei ehkä kannata kutsua.

Kirjoittaja on toimittaja.

Ei vielä kommentteja

Ole ensimmäinen ja kerro ajatuksesi.

Kirjaudu sisään osallistuaksesi keskusteluun

Luo tunnus tai kirjaudu sisään, jotta voit kommentoida ja arvioida muiden kommentteja.

QOSHE - Päiväkodin aikuisten määrä lasketaan käsittämättömällä logiikalla - Tiia Lesonen
menu_open
Columnists Actual . Favourites . Archive
We use cookies to provide some features and experiences in QOSHE

More information  .  Close
Aa Aa Aa
- A +

Päiväkodin aikuisten määrä lasketaan käsittämättömällä logiikalla

7 0
08.12.2022

Toimittaja ihmettelee, minne maalaisjärki jäi, kun mietittiin lasten ja henkilökunnan mitoitusta varhaiskasvatuksessa.

Kuvitellaanpa, mitä alle kouluikäinen ehtii tehdä vajaan viiden tunnin aikana. Ainakin pukea, ulkoilla tunnin, riisua ulkovaatteet ja vaihtaa kuivaa ylleen, käydä vessassa, syödä lounasta, leikkiä, siirtyä päiväunille, nukkua tunnin, syödä välipalaa, askarrella ja jälleen pukea ja lähteä ulkoilemaan.

Moniko kolmevuotias selviytyy näistä toimista ilman aikuisen apua? Tuntemistani ei yksikään.

En pystyisi hallitsemaan edes viiden, saati yli kymmenen lapsen kanssa yllä mainittuja toimia turvallisesti. Vaikea kuvitella, että kukaan pystyy.

Silti varhaiskasvatuksessa katsotaan, että näitä vähemmän kuin viisi tuntia päivässä hoidossa olevia yli kolmevuotiaita voi olla yhden kasvattajan........

© Satakunnan Kansa


Get it on Google Play