2004. Vuosiluku arkun päässä on sietämättömän pieni. On tapahtunut virhe ja suuri vääryys. Nuoren ihmisen elämä on päättynyt ennen aikojaan.

Jälleen kerran, kuten liian monta kertaa aikaisemmin, seison arkun päässä ja sanat takertuvat kuivuneeseen kurkkuuni. Kaikki sanat tuntuvat tyhjiltä ja turhilta. Silti sanon niitä. Mieleni on tyhjä ja samaan aikaan täynnä läheisten surua ja liian vaikeita kysymyksiä. Vuosiluku tuntuu erityisen pahalta siksi, että se on myös oman rakkaan poikani syntymävuosi. Ajatus hänen kuolemastaan on sietämätön.

Kaksi vuosikymmentäkin on kokonainen elämä ja omalla laillaan aivan täysi. Moni asia olisi silti saanut mennä toisella tavalla. Toivoisin, ettei kenenkään tarvitsisi kohdata lapsen kuolemaa ja samaan aikaan tiedän, ettei se ole koskaan mahdollista. Elämä on epäreilu.

Mietin hyvinvointiyhteiskunnan tahalliselta........

© Salon Seudun Sanomat