Politiikka | Miksi kammottavat uutiset vanhustenhuollosta vain jatkuvat? Räikeimmät epäkohdat on saatava korjattua |
Miksi kammottavat uutiset vanhustenhuollosta vain jatkuvat? Räikeimmät epäkohdat on saatava korjattua
Uutiset epäselvistä kuolemantapauksista vanhusten hoitolaitoksissa ovat jälleen järkyttäneet suomalaisia. Poliisi tutkii useampaa tapausta. Lupa- ja valvontavirasto LVV on kertonut, että vanhusten hoitolaitoksiin tehdään jatkossa enemmän yllätystarkastuksia. Vaikuttaa siltä, julkisuuteen nousseet tapaukset ovat vain jäävuoren huippu. Vanhusten epäinhimillinen kohtelu on Suomessa puistattavan yleistä.
Ei ole ihme, että suomalaiset ovat menettäneet luottamuksensa vanhustenhoitoon. MT:n kyselytutkimuksen mukaan kaksi kolmesta ei luota vanhustenhoidon turvallisuuteen. Luottamus hoidon turvallisuuteen vähenee tasaisesti sitä mukaa, mitä vanhemmista vastaajista on kyse (MT 25.2.). Asuinpaikka sen sijaan vaikuttaa vastausten jakaumaan hyvin vähän. Ongelma ei siis ole paikallinen vaan yleinen.
Keskustelu vanhustenhoidon ongelmista ei ole uusi. Esimerkiksi vuonna 2019 käytiin läpi vastaavaa kohua, kun viranomaiset puuttuivat Esperin ja Attendon hoivakodeissa todettuihin puutteisiin. Vanhustenhuollosta tuli iso teema saman vuoden eduskuntavaaleissa. Vaalien jälkeen muodostettu Antti Rinteen (sd.) hallitus päätti nostaa........