Ulkomaat | Suomalaisten on voitava luottaa Gazan tilannetta koskeviin uutisiin |
Suomen tietotoimisto STT myönsi viime viikolla uutisoineensa Gazan tilanteesta virheellisesti. Asiasta kertoo Verkkouutiset.
STT viittaa yleisradioyhtiön BBC:n muistioon, joka nosti esiin ongelmia uutisoinnissa Gazan joukkohaudoista. Ongelmat liittyivät muun muassa siihen, että uutisoinnissa oli käytetty lähteenä terroristijärjestö Hamasin hallitsemaa Gazan siviilipuolustusvirastoa.
BBC uutisoi gazalaissairaaloiden lähettyviltä löytyneistä joukkohaudoista kahdesti vuonna 2024. BBC antoi uutisoinnissaan vahvasti ymmärtää, että Israel olisi surmannut ja haudannut kyseiset ihmiset ennen vetäytymistään alueelta. BBC:n sisäisessä muistiossa todettiin, että todennäköisempi selitys on, että palestiinalaiset olivat kaivaneet molempien sairaaloiden haudat ja kyseiset ihmiset olivat kuolleet tai heidät oli tapettu ennen Israelin armeijan saapumista alueelle.
Nyt STT myöntää, että myös sen uutisointi on voinut antaa tilanteesta harhaanjohtavan........