Suuri Journalistipalkinto näkee vain journalismin näkyvimmän huipun |
Torstaina palkitaan vuoden 2025 hyvää journalismia. Suuri Journalistipalkinto on jaettu vuodesta 2001 saakka. Se on saavuttanut vahvan aseman suomalaisen journalismin arvostuksen nostajana. Palkitsemisen ydintarkoitus on vahvistaa vastuullisen suomalaisen median asemaa yhteiskunnassamme.
Tarkoitus on ylevä ja imeläkin. Mutta miten palkitseminen on onnistunut? Ja mitä se kertoo suomalaisesta journalismista?
Koko 24 vuoden ajan Suurella Journalistipalkinnolla on palkittu kahdessa eri sarjassa. Vuoden journalisti on jutuillaan eniten ansioitunut journalisti. Vuoden juttu on merkittävin yksittäinen juttu. Lisäksi eri vuosina on ollut vaihtelevasti myös muita sarjoja, kuten tänä vuonna vuoden alueellinen juttu ja vuoden uudistaja.
Palkinnoista päättää palkintolautakunta, jossa on 11 jäsentä. Kaikki ovat päätoimittajia. Heistä kahdeksan on Helsingissä pääpaikkaansa pitävistä valtakunnallisista medioista ja kolme maakuntien medioista. Miehiä on kahdeksan ja naisia kolme. Olen ollut yksi lautakunnan jäsenistä.
Kolme suurta etelän mediaa on kahminut yli 60 prosenttia vuoden juttu ja vuoden journalisti -palkinnoista. Kahden pysyvän sarjan palkinnot ovat menneet 31 kertaa Helsingin Sanomiin, Ylelle tai Ilta-Sanomiin. Dominanssi on valtava.
Kolme suurinta etelän mediaa kahmii vuodesta toiseen palkinnot.
Kolme suurinta etelän mediaa kahmii vuodesta toiseen palkinnot.
Toki näillä medioilla on maan suurimmat toimitukset, mutta siltikään palkitseminen ei heijasta suomalaisen journalismin koko todellisuutta. Palkitsemisesta on mennyt 88 prosenttia valtakunnalliselle medialle. Näin on tapahtunut 44 kertaa.
Vain kuusi kertaa on palkittu maakunnallisen tai alueellisen median toimittaja tai juttu. Se on vähän siihen nähden, miten paljon suomalaiset lukevat näitä medioita. Palkintolautakunnalle nämä jutut ja niiden aiheet ovat selvästikin liian etäisiä.
Laaja valtakunnallinen huomio tekee jutuista palkitsemiskelpoisia. Ja heittää muut syrjään. Kilpailu marginalisoi monia median muotoja ja sisältöjä.
Näin ei käy vain maakunta- ja aluelehtien lähijournalismille vaan myös muillekin journalismin lajeille. Naistenlehtien juttuja tai toimittajia ei ole kertaakaan palkittu kahdessa pysyvässä sarjassa. Ei myöskään paikallislehtien toimittajia tai juttuja. Talous- ja urheilujournalismi on myös syrjittyjen joukossa.
Palkituissa korostuvat TV:n sankarilliset ulkomaankirjeenvaihtajat ja palvotut tutkivien juttujen tekijät.
Palkinto heijastelee suurta julkisuutta. Se palkitsee työtä joka näkyy valtakunnallisissa medioissa tai nousee niissä puheenaiheeksi. Maakunnallisesta tai paikallisesta mediasta voi nousta ehdolle, jos vaikkapa päätoimittaja saa potkut jouduttuaan ristiriitoihin yritysjohdon tai omistajan kanssa. Tai jos Lapissa kohdellaan kaltoin maahanmuuttajia.
Palkitsemisesta häivähtää pääkaupunkiseudun journalistipiirien idealisoiva vihervasemmistolainen maailmankuva. Ivan Puopoloa tai Sanna Ukkolaa ei kovin herkästi palkittaisi.
Suuren Journalistipalkinnon kaksi pysyvää sarjaa ei ole onnistunut tuomaan esiin suomalaisen journalismin moninaisuutta. Se näkee vain Pasilasta junarataa pitkin Sanomataloon saakka.
Ehkä palkinnon moninaisuus ja arvo nousisivat, jos sarjoja lisättäisiin nykyisestä neljästä ja näitä muita sarjoja nostettaisiin nykyistä voimallisemmin esille.
Kirjoittaja on päätoimittaja.
Helpoin tapa lukea tuoreimmat uutiset.