Kansallisen uutistoimiston kriisi kertoo median ongelmista |
Suomen Tietotoimisto (STT) joutui kriisiin, kun Sanoma ilmoitti, että se on luopumassa STT:n ja Lehtikuvan käytöstä. Ratkaisu oli yllättävä, sillä Sanoma on STT:n pääomistaja 75 prosentin omistusosuudella. Jo aiemmin Sanoma oli ilmoittanut, että STT:n kannattavien osien eli viestipalveluiden ja sitatointipalvelu Retrieverin tuotoilla ei voi enää vuonna 2026 kattaa uutistoiminnan tappioita.
STT:n uutistoiminta on ollut 1,0–1,5 miljoonaa euroa tappiollista. Uutistoimistoja pönkitetään maailmalla yleisesti muilla palveluilla.
Helsingin Sanomien, Ilta-Sanomien, Aamulehden ja Satakunnan Kansan lähtö asiakaskunnasta leikkaa STT:n tuloja kolmella miljoonalla eurolla. Niinpä STT on kuolemanlaaksossa. Sitä yritetään vielä kammeta elävien kirjoihin, sillä Sanoma hyväksyi vielä ensi vuoden ajan tappioiden täyttämisen muilla tuotoilla.
STT käy muutosneuvotteluja.........