Vornasen poliittisen uran jatko ei ole täyttä utopiaa, jos persut hänet vielä huolii takaisin
Joensuulainen silloinen perussuomalaisten kansanedustaja Timo Vornanen, 56, pääsi noin puolitoista vuotta sitten valtakunnalliseen julkisuuteen sekä hänen itsensä että koko Pohjois-Karjalan kannalta surullisella ja nololla tavalla.
Tukevassa humalassa nujakointi yökerhossa pikkutunneilla olisi jo ollut riittävän noloa ja surullista, mutta Vornasen harkintakyvyn täydellinen pettäminen johti lopulta paljon tätä pahempaan ja vaarallisempaan, kun hän ravintolan edustalla jatkoi kapakkariitelyä, tempaisi taskustaan esiin käsiaseen ja ampui sillä laukauksen maahan osoittaen sillä myös kiistakumppaneitaan.
Vornasen harkintakyky on pettänyt jo siinä, että hän on kantanut ladattua asetta mukanaan niin Helsingissä kuin eduskunnassa ilmeisen salaa kaikilta tapaamiltaan ihmisiltä ja myös eduskunnan turvallisuusosastolta.
Jos poliisina hänelle sellainen........





















Toi Staff
Sabine Sterk
Penny S. Tee
Gideon Levy
Waka Ikeda
Grant Arthur Gochin