Trumpin toinen kausi on lyönyt laudalta kaikki pahimmatkin painajaiset
Vain muutama vuosi sitten ei olisi voinut uskoa joskus koittavan ajan, jolloin jokainen aamu pitää aloittaa kiirehtimällä heti herättyään lukemaan uutiset siitä, millaisilla lennokeilla tai peräti hypersoonisilla ohjuksilla Venäjä on edellisyönä ukrainalaisia siviilejä tällä kertaa tappanut ja mitä täysin kaistapäistä Yhdysvaltojen presidentti on taas tällä kertaa joko uhonnut tekevänsä tai on jo ennättänyt tehdäkin.
Nyt elämme tällaista aikaa. On kuin koko maailma olisi tullut hulluksi ja suurvaltajohtajat kilvoittelisivat tämän hulluuden ilmentyminä ja sen lietsomisessa entistä syvempiin syövereihin.
Venäjän taantumisen kulloisenkin diktaattorinsa alistamaan sotaisaan barbariaan jotenkin vielä jaksaa asetelmaan alistuneena ymmärtääkin. Sitä selvästi enemmän on sulattelemista siinä, että demokratian kehtona pidetty Yhdysvallat on ajautunut tähän tilaan, jossa........
