Kajaanin maahanmuuttajapalvelut -yksikkö on muutti keväällä Kalliokadulta niin sanotulta Kekkostalolta uusiin toimitiloihin.

Kekkostalossa on valmiina toimistohuoneet ja olisi syytä keksiä arvokkaalle Kekkostalolle uusiokäyttö maahanmuuttajapalveluiden poismuuttamisen jälkeen.

Kainuun hyvinvointialueen Kajaanin sosiaalipalvelut ja aikuissosiaalipalvelut ovat Välikadulla melko ahtaissa tiloissa. Sosiaalipalveluihin ei taida olla edes hissiyhteyttä.

Olisiko syytä harkita, että edellämainitut Kajaanin yksiköt muuttaisivat Kekkostaloon, jossa on valmiina asianmukaiset toimistotilat.

Kekkostalon pihalla on runsaasti pysäköintitilaa ja vieressä on laaja puisto, jossa asiakkaat voisivat odotella pääsyä sosiaalipalvelukeskuksiin asioitaan hoitelemaan.

Kajaanin kaupunki voisi periä käyvän hinnan Kekkostalon käytöstä ja Kekkostalolle tulisi näin järkevää käyttöä.

Nykyisellään Kekkostalon kellarikerroksessa on Kajaanin Hakan toimipaikka. Lisäksi samassa tilassa kokoontuu AA-kerho.

Mikäli Kekkostalo jätetään pidemmäksi aikaa tyhjilleen, niin sille saattaisi käydä samoin kuin Oulun keskustan puutalolle. Tyhjäksi jääneet puutalot ovat alttiita palamaan.

Kekkostalo voisi soveltua myös jonkin rakennusliikkeen toimitiloiksi.

Kajaanin kaupungin päättäjien kannattaisi pohtia asiaa Kainuuun hyvinvointialueen johtavien viranhaltijoiden ohella.

Jussi Y. Hyry

YTM, ammatillinen opettaja

Kajaani

QOSHE - Lukijan mielipide: Kekkostalo uusiokäyttöön - Kainuun Sanomat
menu_open
Columnists Actual . Favourites . Archive
We use cookies to provide some features and experiences in QOSHE

More information  .  Close
Aa Aa Aa
- A +

Lukijan mielipide: Kekkostalo uusiokäyttöön

14 0
08.06.2023

Kajaanin maahanmuuttajapalvelut -yksikkö on muutti keväällä Kalliokadulta niin sanotulta Kekkostalolta uusiin toimitiloihin.

Kekkostalossa on valmiina toimistohuoneet ja olisi syytä keksiä arvokkaalle Kekkostalolle uusiokäyttö maahanmuuttajapalveluiden poismuuttamisen jälkeen.

Kainuun hyvinvointialueen Kajaanin sosiaalipalvelut ja aikuissosiaalipalvelut........

© Kainuun Sanomat


Get it on Google Play