Pääkirjoitus: Varma palkka ja mukavat työkaverit – nuorten odotukset työelämästä ovat kohtuullisia

Nuoriso ei todellakaan ole pilalla, vaikka niin jatkuvasti väitetään. Uusi tutkimus näyttää, että he odottavat työelämältä varsin samoja asioita kuin vanhemmat ikäluokat, kirjoittaa erikoistoimittaja Heidi Hagelin.

Kuva: Silja-Riikka Seppälä / Lehtikuva

Nuorten odotukset työelämästä ovat mahdottomia, eikä heillä kestä mielenterveys töissä. Lisäksi työelämätaidot ovat hukassa. Tällaisia väittämiä nuorista työelämässä kuulen jatkuvasti – yksinkertaistettuna: nuoriso on pilalla.

Paitsi ettei ole.

Katsotaanpa nuorten itsensä odotuksia hyvästä työelämästä. Ne ovat esimerkiksi tällaisia: työpaikka on vakaa ja tarjoaa säännölliset tulot, työkavereiden kesken on hyvä yhteishenki, työn kuormittavuus pysyy inhimillisellä tasolla.

Mielestäni varsin kohtuullisia odotuksia.

Nuorten itsensä kertomat asiat on poimittu työeläkeyhtiö Ilmarisen viime viikolla julkaisemasta tutkimuksesta, jossa selvitettiin alle 35-vuotiaiden nuorten työkykyä ja työelämävalmiuksia. Tutkimus........

© Ilta-Sanomat