Kolumni | Mai Kivelä: Helsingissä on aiemminkin peruttu hallituksen päätöksiä –  Päiväkotien tilannetta ei paranneta uusilla heikennyksillä

Nuorempi lapseni aloittaa koulun ja perheellemme se tarkoittaa yli 10 vuotta kestäneen päiväkotielämän loppumista. Olo on haikea, mutta muistan myös hyvin ne monet päivät, jolloin olen odottanut aikaa, kun jokapäiväiset viennit ja haut eivät määritä arkea. Kymmenessä vuodessa olen nähnyt alan muutoksen ja päiväkotien kriisiytyneen henkilöstötilanteen, sekä toisaalta, miten esimerkiksi tasa-arvorahaa konkreettisesti käytetään.

Valtuutettuna ja kansanedustajana työ varhaiskasvatuksen puolesta toki jatkuu. Orpon hallitus onkin päättänyt jälleen uusista heikennyksistä........

© Helsingin Uutiset