Tämä on luultavasti viimeinen kolumnini puolustusministerikaudeltani. Säätytalolla neuvotellaan seuraavaa hallitusta ja pian on toisten vuoro. Nämä kuluneet neljä vuotta ovat olleet niin antoisia, vaativia kuin yllätyksellisiäkin.

Ministeriksi tullessani kesällä 2019 valmistauduimme Suomessa EU:n puheenjohtajuuteen. Tuolloin tuntui, että tekemistä riitti, olihan käsiteltävänä koko Euroopan asiat. Jo seuraavana keväänä koronapandemia laittoikin koko hallituksen työjärjestyksen uusiksi. Tuolloin elimme jännittäviä hetkiä, kun valmiuslaki otettiin käyttöön ja Puolustusvoimissa piti sopeutua koronaolosuhteisiin. Uusimaakin eristettiin joksikin aikaa, ja varusmiehet olivat poliisivoimia avustamassa.

Päätös uusien hävittäjien hankkimisesta oli yksi niistä suurista asioista, jotka olivat tiedossa, kun tulin tähän tehtävään. Kymmenen vuotta kestänyt HX-hanke tuli päätökseen joulukuussa 2021. Valintamme oli yhdysvaltalainen F-35. Jälkikäteen voi sanoa, että päätös oli oikea, ja oikea-aikainenkin.

Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan alkoi uusi aika myös oman maamme turvallisuuspolitiikassa. Aloitimme Ukrainan tukemisen myös puolustusmateriaalilla. Apupaketteja on tehty jo kaikkiaan 16. Tätä tukea meidän tulee päättäväisesti jatkaa myös tulevaisuudessa.

Keväällä 2022 alkoi myös Suomen Nato-jäsenyystie. Keskustelimme tulevien liittolaistemme kanssa, haimme tukea ja turvaakin. Matkapäiviä kertyi paljon. Kotimaassa panostimme omaan puolustukseemme. Pääsimme Naton jäseneksi ja puolustusliiton turvatakuiden piiriin nyt huhtikuussa. Oli iso hetki olla läsnä, kun siniristilippumme nostettiin salkoon Brysselissä Naton päämajan edustalla, Maamme-laulun soidessa.

Tärkeintä näissä tapahtumarikkaissa neljässä vuodessa on ollut se, että turvattomassa maailmassa Suomen turvallisuus on vahvistunut. Olemme pitäneet omasta puolustuksestamme hyvää huolta ja vahvistaneet sitä. Suomalaiset ovat voimakkaasti tukeneet tätä työtä. On ollut kunniatehtävä palvella isänmaata tältä paikalta.

Kiitos näistä neljästä vuodesta, kannustuksesta ja kohtaamisista – oikein hyvää kesää.

Kirjoittaja on puolustusministeri (kesk).

QOSHE - Antti Kaikkonen | "Oli iso hetki olla läsnä, kun siniristilippu nostettiin salkoon Naton päämajan edustalla" - Antti Kaikkonen
menu_open
Columnists Actual . Favourites . Archive
We use cookies to provide some features and experiences in QOSHE

More information  .  Close
Aa Aa Aa
- A +

Antti Kaikkonen | "Oli iso hetki olla läsnä, kun siniristilippu nostettiin salkoon Naton päämajan edustalla"

12 0
09.06.2023

Tämä on luultavasti viimeinen kolumnini puolustusministerikaudeltani. Säätytalolla neuvotellaan seuraavaa hallitusta ja pian on toisten vuoro. Nämä kuluneet neljä vuotta ovat olleet niin antoisia, vaativia kuin yllätyksellisiäkin.

Ministeriksi tullessani kesällä 2019 valmistauduimme Suomessa EU:n puheenjohtajuuteen. Tuolloin tuntui, että tekemistä riitti, olihan käsiteltävänä koko Euroopan asiat. Jo seuraavana keväänä koronapandemia laittoikin koko hallituksen työjärjestyksen uusiksi. Tuolloin elimme jännittäviä hetkiä, kun........

© Helsingin Uutiset


Get it on Google Play