Viranomaisten perimät maksut tietopyynnöistä saattavat nousta jopa tuhansiin euroihin. Se voi estää perustuslaissa turvatun julkisuusperiaatteen toteutumisen.
Haastattelin jokin aika sitten naista, jota vastaan nostettiin syytteitä useista tuhopoltoista. Lopulta kaikki syytteet hylättiin.
Haastateltavani otti hiljattain yhteyttä ja kysyi neuvoja. Hän olisi halunnut poliisilaitokselta erään toisen tuhotyön pöytäkirjat nähdäkseen, miten näitä rikoksia tutkitaan.
Se kyllä onnistuisi, mutta pöytäkirja maksaisi 1 307,60 euroa, poliisilaitos ilmoitti.
Hintaa perusteltiin sillä, ettei asiakirja ollut valmiiksi sähköisessä muodossa, joten se pitäisi skannata. Sivuja on yhteensä 1 660, osa niistä värillisiä. Yhden värisivun hinta on 1,40 euroa ja mustavalkoisen 0,70 euroa.
Kerroin haastateltavalleni, että hän voi mennä poliisilaitokselle tutustumaan pöytäkirjaan. Lain mukaan se ei maksa mitään.
Pian haastateltavaltani lähetti ruutukaappauksen poliisilaitoksen vastauksesta: ”Mikäli olet täysin ulkopuolinen henkilö, niin esitutkintapöytäkirja on maksullinen, eikä siihen ole mahdollista tutustua paikan päällä ilmaiseksi.”
Julkisuuslakiin lisättiin maksua koskeva säännös jälkikäteen, vuonna 2005. Lisäystä perusteltiin sillä, että viranomaisten rahastus uhkasi vesittää perustuslaissa turvatun julkisuusperiaatteen.
Säännöksen mukaan maksua ei peritä, jos tieto annetaan suullisesti tai jos tiedon pyytäjä menee tutustumaan aineistoon viranomaisen luo. Myös julkisen asiakirjan lähettäminen sähköpostitse on maksutonta, jos asiakirja on jo valmiiksi sähköisessä muodossa.
Maksupykälän kanssa pärjättiin pitkään, sillä viranomaiset tuntuivat ymmärtävän säännöksen tavoitteen.
Nyt rahastus on tullut uudelleen muotiin. Ongelmana on maksupykälän epäselvyys.
Moni viranomainen tulkitsee, että se voi periä tuntihintaa, kun se mustaa asiakirjasta salassa pidettävää tietoa. Tuntihinta pyörii yleisesti noin 70 eurossa.
Säännöksen mukaan salassa pidettävien osien poistamisesta aiheutuvia kustannuksia ei peritä, jos kyse on ”tavanomaisesta asiakirjapyynnöstä”. Se tarkoittaa tilannetta, jossa asiakirja on kokonaan julkinen tai josta ”salassa pidettävät osat ovat vaivatta poistettavissa”.
Mitähän se sitten tarkoittaa, vaivatta poistaminen?
Oikeuskäytäntöä on vain niukasti. Helsingin hallinto-oikeus kuitenkin totesi joulukuussa antamassaan päätöksessä, että salassa pidettävien tietojen poistaminen nykyisillä tiedonkäsittelymenetelmillä ei ole teknisesti vaativaa.
Hallinto-oikeus ei hyväksynyt maksun perustaksi argumenttia, että tietojen julkisuutta piti harkita yksityiskohtaisesti.
Julkisuuslakia ollaan uudistamassa, ja oikeusministeriössä laadittu ehdotus on parhaillaan lausuntokierroksella.
Uusi laki näyttäisi avaavan väylän sille, että viranomainen voisi periä maksun myös siitä ajasta, jonka se käyttää pohtiessaan rajanvetoa julkisen ja salaisen tiedon välillä.
”Vaivattomuudella tarkoitettaisiin tilanteita, joissa poistettavia tai peitettäviä tietoja olisi vähäinen määrä tai tilanteita, joissa tietojen peittämisestä ja poistamisesta ei muutoin aiheutuisi erityistä vaivaa, kuten yksityiskohtaista tietojen julkisuuden arviointia”, työryhmä esitti.
Jos muotoilu menee läpi, se tarkoittaa väistämättä asiakirjapyynnöistä perittävien maksujen kasvamista. Se taas voi rajoittaa jopa suurimpien tiedotusvälineiden mahdollisuuksia tilata asiakirjoja.
Maksuista tarvitaan periaatteellista keskustelua.
Jos kansalainen joutuu pulittamaan 1 307,60 euroa nähdäkseen varsin tavanomaisen esitutkintapöytäkirjan, toteutuuko perustuslaissa turvattu julkisuusperiaate?
Vai onko julkisuusperiaatteesta tullut vain varakkaiden oikeus?
Kirjoittaja on HS:n oikeustoimittaja.
Kolumni| Kuuluuko julkisuusperiaate vain varakkaille?
6
6
17.02.2024
Viranomaisten perimät maksut tietopyynnöistä saattavat nousta jopa tuhansiin euroihin. Se voi estää perustuslaissa turvatun julkisuusperiaatteen toteutumisen.
Haastattelin jokin aika sitten naista, jota vastaan nostettiin syytteitä useista tuhopoltoista. Lopulta kaikki syytteet hylättiin.
Haastateltavani otti hiljattain yhteyttä ja kysyi neuvoja. Hän olisi halunnut poliisilaitokselta erään toisen tuhotyön pöytäkirjat nähdäkseen, miten näitä rikoksia tutkitaan.
Se kyllä onnistuisi, mutta pöytäkirja maksaisi 1 307,60 euroa, poliisilaitos ilmoitti.
Hintaa perusteltiin sillä, ettei asiakirja ollut valmiiksi sähköisessä muodossa, joten se pitäisi skannata. Sivuja on yhteensä 1 660, osa niistä värillisiä. Yhden värisivun hinta on 1,40 euroa ja mustavalkoisen 0,70 euroa.
Kerroin haastateltavalleni, että hän voi mennä poliisilaitokselle tutustumaan pöytäkirjaan. Lain mukaan se ei maksa mitään.
Pian........
© Helsingin Sanomat
visit website
login
who are we?
contact us
qosheapp
Toi Staff
Gideon Levy
Belen Fernandez
Andrew Mitrovica
Mort Laitner
Rami G Khouri
Ali Fathollah-Nejad
Nikkei Editorial
