Juhlapuheilla on valtava voima. Niiden pitämistä ei tulisi jättää vain niille, jotka ovat johtajia tai pelottomia esiintyjiä.

Kaikki tietävät sellaisia ihmisiä.

Sukulaisia tai kaveriporukan ekstroverttejä, jotka juhlissa nousevat spontaanisti tuolistaan ja pitävät ikimuistoisen puheen. Noin vain. ”Jos minäkin nyt jotain”, he aloittavat, ja seuraavien minuuttien aikana kuullaan jotain, mikä saa kaikki vaikenemaan liikutuksesta tai ihailusta. On se hyvä puhumaan!

Kunpa useampi meistä olisi sellainen ihminen.

Puheet – kaikenlaiset – ovat suullisen ilmaisun väkevin muoto. Ne saavat aikaan ihmeellisen efektin, joka kohottaa kokonaisia ihmisjoukkoja tavallisen yläpuolelle.

Englannin sana toast on suomeksi ”maljapuhe”. Konsepti on mainio: matalan kynnyksen muoto puheesta. Puheehko niille, jotka eivät tohdi pitää virallisia puheita. On sääli, että Suomessa se typistyy usein kippikseksi.

Nykyään esiintymistä opetetaan jo ihan pienillekin lapsille. Nelivuotiaani päiväkodissa harjoiteltiin laulamalla muiden edessä. Jos ei halunnut laulaa yksinään, sai ottaa kaverin mukaan. Jännitti, kertoi lapsi kotona.

Suomalaisia ei varsinaisesti tunneta puhujina – tai puheiden pitäjinä. Montako kansainvälistä huomiota saanutta puhetta muistuu mieleen?

On toki Suuria Puheita, poliittisen historian merkkipaaluja. ”Kesä jatkuu. Kesä”, lopetti Urho Kekkonen kuulun puheensa Lauri Viitaa lainaten. ”Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin”, puhui Mauno Koivisto. Sekin jäi historiaan.

Kolme viikkoa sitten väistyvä pääministeri Sanna Marin (sd) asteli puhujapönttöön Yankee-stadionilla New Yorkissa ja puhui 38 000 ihmiselle. Olkaa rohkeita ja pelottomia, kuului Marinin viesti amerikkalaisopiskelijoille. Talouslehti Forbes kutsuikin puhetta ”pelottomuuden mestarikurssiksi”.

Kuudentoista minuutin mittainen puhe ei ehkä jää sisältönsä vuoksi maailmankirjoihin, mutta moista huomiota yksikään suomalaisjohtaja ei ole aiemmin saanut.

Jännittää, hän myönsi ennen h-hetkeä HS:n toimittajalle.

Joukosta saa voimaa, Marin sanoi myös.

Yhdenkään kesähäiden puhujan ei tietenkään kannata verrata itseään pääministeriin. Poliitikoilla on vaikeampaa kuin meillä tavallisilla tärisijöillä. Heidän vakuuttavuutensa ei saa rakoilla, vaikka hermostuttaisi.

Puheita kannattaisi pitää niidenkin, jotka eivät ole johtajia eivätkä pelottomia. Heilläkin voi olla jotain hienoa sanottavaa.

Kirjoittaja on HS:n uutispäällikkö.