Utopioiden puute on jo vaarallista

Kolumni|Kun puolueilta katosivat visiot, tilalle ovat tulleet dystopiat. Maailman muuttuessa ryskyen emme pian tiedä, mistä äänestämme.

Kirjoittaja on HS:n toimituspäällikkö.

Vuoden viimeisinä päivinä mietin, kuka enää lupaa meille toisen­laista maailmaa.

Millainen todellisuus meitä tarkalleen odottaa, kun teko­äly rullaa töitä, väestö pienenee ja ilmaston­muutokseen pitää ainakin sopeutua? Miten asutaan, miten eletään? Kenelle on tilaa?

Mietin asiaa, sillä tänä vuonna puhutaan paljon vaaleista, jotka odottavat runsaan vuoden päässä. Vaaleja on itse asiassa kahdet: Ranskassa on tarkoitus valita keväällä 2027 uusi presidentti, Suomessa uusi eduskunta. Mitä pidemmälle vuosi etenee, sitä vankemmin puolueet ja ehdokkaat ovat vaaliasennossa.

Dystopioita arvatenkin riittää, mutta utopioista on pulaa. Ja minusta olisi ikävää elää maailmassa, jota hallitaan dystopialla.

Kyvyttömyys unelmoida on ollut politiikan kommentaattorien aiheena ainakin Neuvostoliiton romahduksesta ja Francis Fukuyaman julistamasta ”historian lopusta” alkaen.

Mantran mukaan puolueiden retoriikasta on tullut managerointia. Asioita luvataan tehdä vähän reilummin tai vähän tehokkaammin, mutta yleensä vain vähän. Kautta maailman kuvat tulevaisuudesta ovat poliittisessa puheessa korvautuneet numerotavoitteilla, kirjoitti taloushistorian tutkija