Kolumni| Vaiettu asekätkö muistuttaa Suomen hiljaisesta voimasta
Kolumni|Kun kaikki näyttää synkältä ja monet suomalaiset naiiveilta, on hyvä muistaa, että asekätkijöiden asenne on edelleen voimissaan.
Heinäkuun lopulla joukko historianharrastajia löysi Asikkalassa sodanjälkeisen asekätkön. Yli 200 kiväärin kätkö oli niin suuri, että se nousi valtakunnalliseksi uutiseksi.
Satuin olemaan lomalla ja mökillä, joten päälähteeni oli maakuntalehti Etelä-Suomen Sanomat. Sille kyseessä oli iso uutinen, joten lehti raportoi asiasta useana päivänä ja myös paikan päältä. Onneksi raportoi, sillä kyläläisiltä irtosi tärkeä tieto.
Vaikka asekätkentää tehtiin sodan lopulla salassa, olihan kyse valmistautumisesta mahdolliseen neuvostomiehitykseen, tieto oli kuulemma kylällä ”suorastaan puolijulkinen”. Kukaan ei kuitenkaan koskaan paljastanut kätkijöitä, eikä kätköstäkään huudeltu. Viranomaisille ei kerrottu edes Neuvostoliiton hajottua tai kätkijöiden kuoltua. Sukupolvi toisensa perään piti suunsa kiinni.
Suomi tuntuu nyt olevan jotenkin........
© Helsingin Sanomat
visit website