Suomalainen hyvinvointivaltio petti lupauksensa

Kolumni|Kansalaisten pelko yksin jäämisestä hädän hetkellä kertoo, että suomalainen hyvinvointivaltio ei onnistu enää tuottamaan laajaa turvallisuuden tunnetta.

Kirjoittaja on Helsingin Sanomien vakituinen kolumnisti.

Ei kannata sairastua neljän jälkeen ilta­päivällä tai viikon­loppuna, nainen totesi ja huokaisi syvään. Olin tullut tekemään haastatteluja Pohjois-Pohjan­maalle kerätäkseni laadullista tutkimusaineistoa julkisten palvelujen keskittämiseen liittyvistä näkemyksistä. Kun keskustelu kääntyi sosiaali- ja terveys­palveluihin, tunnelma muuttui nopeasti pelon sävyttämäksi.

Sama tapahtui kaikissa ryhmähaastatteluissani Etelä-Savosta Varsinais-Suomeen ja Lappiin. Etelä-Savossa yksi haastateltava pohti terveyspuolen Elokapinan perustamista. Varsinais-Suomessa toinen haastateltava totesi, että hyvinvointialueiden kohdalla sana ”hyvinvointi” on lähinnä vitsi.

Historioitsija Barbara Rosenwein kirjoittaa tunneyhteisöistä, joita yhdistävät tietynlaiset tunteiden ilmaisun ja tuntemisen tavat. Tunneyhteisön käsitteellä voidaan viitata työyhteisön kaltaiseen pienempään ryhmään tai kokonaiseen kansakuntaan, jota yhdistää jaettu tunneilmasto.

Tutkimusaineistomme perusteella sosiaali- ja terveyspalvelujen ympärille on muodostunut pelkoa ja turvattomuutta kokeva tunneyhteisö, joka on menettänyt uskonsa hyvinvointivaltion lupaukseen yhdenvertaisista palveluista. Enemmistö suomalaisista ajattelee, että sosiaali- ja terveyspalvelujen nykyinen tila heikentää luottamuksen ilmapiiriä Suomessa.

Hyvinvointivaltiosta puhutaan usein sen tarjoamien palvelujen kautta. Se on kuitenkin enemmän kuin pelkkä palveluautomaatti. Hyvinvointivaltio synnyttää tunneyhteisön, jota yhdistää luottamus siihen, ettei ihminen jää vastoinkäymisiä kohdatessaan heitteille. Toisin sanoen hyvinvointivaltio rakentaa tulevaisuushorisontin, jonka äärellä kansalaisen ei tarvitse jatkuvasti pelätä.

Kansalaisten pelko yksin jäämisestä hädän hetkellä kertoo, että suomalainen hyvinvointivaltio ei onnistu enää tuottamaan laajaa turvallisuuden tunnetta. Tutkimusaineistossamme toistuu näkemys, jonka mukaan Suomi ei ole enää hyvinvointivaltio. Yhden haasteltavan mukaan hyvinvointivaltio on olemassa enää vain hyvinvoiville ihmisille. Hyvinvointia saa rahalla, toinen toteaa.

Suomalainen hyvinvointivaltio on tutkimusaineistomme perusteella ajautunut eräänlaiseen arvoloukkuun. Filosofi C. Thi Nguyen viittaa arvoloukulla tilanteeseen, jossa ihminen alkaa seurata pelkästään kapeita mittareita arvojen sijaan.

Nguyen havainnollistaa arvoloukkua askelmittarin avulla. Askelmittarin tarkoituksena on lisätä ihmisen terveyttä ja hyvinvointia, mutta mittarin lukemasta voikin muodostua itseisarvo. Ihminen alkaa uskoa, että mittarin kertoma luku on itsessään tavoiteltava asia, jolloin varsinaiset arvot jäävät taka-alalle.

Pelkkä talouspuhe ei riitä.

Juuri tällä tavalla moni tulkitsee suomalaista hyvinvointivaltiota. Talousluvuista on tullut mittari, joka määrittää sen, mikä on tavoiteltavaa. Hyvinvoinnin, luottamuksen ja yhteisöllisyyden kaltaiset arvot jäävät taka-alalle, kun talousluvut muuttuvat itseisarvoksi.

Tätä kuvastaa esimerkiksi se, miten hyvinvointialueiden tekemästä ylijäämästä uutisoitiin voitokkain sanankääntein ilman mainintaakaan siitä, mitä ylijäämän mahdollistaneet sopeutukset ovat tosiasiassa tarkoittaneet. Onko ylijäämä juhlan aihe, jos akuuttia hoitoa tarvitsevat jäävät ilman apua?

Poliittisista päättäjistä talouden mittarit saattavat tuntua rationaaliselta tavalta hallita yhteiskuntaa. Tutkimuksemme ehkä kiinnostavin havainto on, että kansalaisten näkökulmasta pelkkiin talouslukuihin tuijottaminen tuottaa pikemminkin irrationaalisia lopputuloksia.

Sote-leikkausten tuottama säästö muuttuu nopeasti kulujen kasvuksi, jos se tarkoittaa lisääntyviä kuljetuskustannuksia, ennalta ehkäisevän työn heikentymistä tai yhteisöllisyyden hapertumista.

Vaalien lähestyessä puhe hyvinvointivaltion pelastamisesta alkaa jälleen kiihtyä. Pelkkä talouspuhe ei kuitenkaan riitä pelkoa ja turvattomuutta kokevan tunneyhteisön vakuuttamiseksi – tarvitaan myös uskottava sitoutuminen hyvinvointivaltion arvoihin.

Kirjoittaja on politiikan tutkija Tampereen yliopistossa.

Lue lisää kirjoittajalta

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

© Helsingin Sanomat