Venäjä sai haluamansa syrjintäpäätöksen, mutta Rukalle venäläisiä ei silti päästetä
Kommentti|Jos valtio ei myönnä jonkin maan kansalaisille viisumeita, Urheilun kansainvälisen välitystuomioistuimen (Cas) asia ei ole ottaa siihen kantaa, kirjoittaa urheilutoimittaja Ismo Uusitupa.
Venäjän lippu ei ole juurikaan heilunut kansainvälisissä urheilutapahtumissa, mutta nyrkkeilyn IBA-liiton naisten MM-kisoissa Intiassa maatunnukset olivat sallittuja. Kuva: Rajat Gupta / EPA / AOP
Valtioiden viisumipäätökset eivät kuulu Urheilun kansainvälisen välitystuomioistuimen (Cas) ratkaistaviksi, kirjoittaa urheilutoimittaja Ismo Uusitupa.
Cas päätti, että venäläisten ja valkovenäläisten pöytätennispelaajien kielto oli suhteeton.
Toisaalta Cas hyväksyi Israelin urheilijoiden hyllyttämisen Indonesiassa, koska se perustui valtion päätökseen.
Urheilun ei pitäisi olla niin tärkeää, että sen takia tehtäisiin poikkeusratkaisuja, Uusitupa kirjoittaa.
Venäjällä riemuitaan Urheilun kansainvälisen välitystuomioistuimen (Cas) päätöksestä, jonka mukaan Kansainvälinen pöytätennisliitto syrji........





















Toi Staff
Penny S. Tee
Gideon Levy
Sabine Sterk
Mark Travers Ph.d
Gilles Touboul
John Nosta
Daniel Orenstein