Vanhemmat pelottelevat toisiaan jatkuvasti kulman takana vaanivilla kamalilla vaiheilla. Turha pelottelu on paitsi raskasta, myös turhaa, kirjoittaa Anni Ihamäki kolumnissaan.
Kuva: Niclas Mäkelä
Olin ensimmäisen kerran raskaana 14 vuotta sitten ja sain silloin ensikosketukseni ihmisryhmään, jonka seurasta olen päässyt ”nauttimaan” kaikissa raskauksissani: ootapa vaan -tyypit.
Muistan yhä ensimmäisen ootapa vaan -kohtaamiseni. Olin kertonut kysyttäessä, ettei pitkä automatka tuntunut minusta mitenkään pahalta, eikä maha painanut sen kummemmin. Vastaukseksi ootapa vaan -tyyppi sanoi: ”Ootapa vaan kuule loppuraskautta. Sitten et pysty istumaan autossa ja koko ajan pitää muutenkin pysähtyä, kun silloin pissattaa niin usein.”
Vierestä toinen ootapa vaan -hahmo lisäsi: ”Jos sulla oli toi alkuraskaus helppo, niin ootapa vaan kun loppuraskaudesta et pysty enää tekemään mitään, käyt oikeasti vaan pissalla. Ja ootapa vaan synnytyksen jälkeen! Sitten et pysty edes juoksemaan ilman että tulee pissat housuun.”
Olen sittemmin saanut kaksi lasta lisää ja molempia odottaessani ootapa vaan -tyypit ovat kaivautuneet koloistaan. ”Ootapa vaan, jos ne käyttää synnytyksessä imukuppia.”
Opin hiljalleen tunnistamaan ootapa vaan -tyypit, mutta tutkani ei ollut takuuvarma: kun keskimmäinen lapseni oli syntynyt, kerroin väsymyksestäni ihmiselle, jolta odotin empaattista nyökkäystä. Hän yllätti ja paljastui ootapa vaan -tyypiksi: ”Ai nyt oot väsynyt! Ootapa vaan, kun alkaa hulinat!”
Kun kerroin odottavani kuopustani ja ikäerosta keskimmäiseen oli ilmiselvästi tulossa pieni, ootapa vaan -tyypit suorastaan repesivät liitoksistaan: ”Ootapa vaan, kun kaksi vaipoissa huutaa kaiket yöt, ettekä pääse enää mihinkään!” ”Ootapa vaan, kun toinenkin alkaa kävellä! Nythän toi on vielä helppoa!”
Lisäksi kuultiin: ”No ootapa vaan, kun toinen on uhmaikäinen! No ootapa vaan, kun se on teini! No oottapa vaan, kun se on aikuinen. Iso lapsi, isot murheet.” Huokaus. Teki mieli vastata, että sydämeni pohjasta toivon, että kaikkien lasteni kohdalla nämä kaikki vaiheet toteutuvat. Että päästään kävelystä ihan sinne aikuisuuteen asti.
Kaikkia ootapa vaan -kommentteja yhdistää ajatus siitä, että jotain ikävää on tulossa. Kun on omasta mielestään maailman onnellisempien asioiden äärellä, pirujen maalailu seinille harmittaa.
Siksi pidän itse tiukasti kiinni siitä, etten sano kenellekään mitään vastaavaa vaikka miten mieli tekisi. Varsinkaan ensimmäistä lastaan odottavalle, joka ei voi tietää, mitä on tulossa, on aivan hölynpölyä kertoa, mitä tuleman pitää – ainakaan negatiiviseen sävyyn ja ylhäältä päin kerrottuna.
Miksi turhaan pelotella? Ainutkaan minulle osoitetuista ootapa vaan -huomioista ei toteutunut koskaan. Jännitin kaikkea housuihin pissaamisesta huonoihin öihin ja pienestä ikäerosta imukupin käyttöön aivan turhaan.
Ootapa vaan, kaikki tulee menemään hyvin ja jos ei mene, saat varmasti apua, sanon minä.
Anni Ihamäen kolumni| Odotapa vain mitä tapahtuu – Vanhemmat pelottelevat toisiaan kamalilla vaiheilla, ja aivan turhaan
12
1
07.06.2023
Vanhemmat pelottelevat toisiaan jatkuvasti kulman takana vaanivilla kamalilla vaiheilla. Turha pelottelu on paitsi raskasta, myös turhaa, kirjoittaa Anni Ihamäki kolumnissaan.
Kuva: Niclas Mäkelä
Olin ensimmäisen kerran raskaana 14 vuotta sitten ja sain silloin ensikosketukseni ihmisryhmään, jonka seurasta olen päässyt ”nauttimaan” kaikissa raskauksissani: ootapa vaan -tyypit.
Muistan yhä ensimmäisen ootapa vaan -kohtaamiseni. Olin kertonut kysyttäessä, ettei pitkä automatka tuntunut minusta mitenkään pahalta, eikä maha painanut sen kummemmin. Vastaukseksi ootapa vaan -tyyppi sanoi: ”Ootapa vaan kuule loppuraskautta. Sitten et pysty istumaan autossa ja koko ajan pitää muutenkin pysähtyä, kun silloin pissattaa niin........
© Helsingin Sanomat
visit website
login
who are we?
contact us
qosheapp
Toi Staff
Gideon Levy
Andrew Mitrovica
Belen Fernandez
Marwan Bishara
Timotej Milanov
Tafi Mhaka
Grant Arthur Gochin
Ahmadi Ali
