Kun Taleban teki humanitaarisesta avusta pelinappulansa, avustusjärjestötkin lähtevät.
Islamistinen Taleban johtaa Afganistania sorrolla, mutta nyt sorron ja vapauden välillä heilahteleva viisari iski ääriasentoon. Taleban sulki naisilta yliopistot ja yli 12-vuotiailta tytöiltä koulut. Naisten liikkumista ja työntekoa rajoitettiin entisestään. Asiaa ei ole edes puistoihin.
Mielenosoituksiin osallistuvia naisia on pahoinpidelty ja kidutettu, ihmisoikeusjärjestö Amnesty raportoi.
Ilman naisia lääkäreinä, sairaanhoitajina ja kätilöinä afganistanilaisnaiset ja -tytöt jäävät terveydenhuollon ulkopuolelle.
Jouluaattona Taleban kielsi sekä paikallisilta että ulkomaisilta kansalaisjärjestöiltä naispuolisten työntekijöiden työskentelyn. Talebanin johto tekee näin siitä huolimatta, että se tietää kansainvälisten avustusjärjestöjen pitävän hengissä miljoonia afganistanilaisia. YK:n arvioiden mukaan noin kolme neljäsosaa Afganistanin väestöstä on riippuvaista kansainvälisestä avusta.
Afganistania tukevat maat ja kansainväliset avustusjärjestöt ovat asettaneet apunsa ja rahoituksensa ehdoksi sen, ettei Taleban sorra naisia ja tyttöjä. Nyt järjestöt alkavat purkaa sitoumuksiaan.
Useat avustusjärjestöt, kuten Pelastakaa lapset, Norjan pakolaisneuvosto, Christian Aid, International Rescue Comittee ja Care International keskeyttävät humanitaariset ohjelmansa, koska naispuoliset työntekijät eivät enää pysty työskentelemään järjestöissä. Kyse on paitsi periaatteesta myös käytännöstä, sillä avun saaminen naisille ja tytöille Afganistanin kaltaisessa maassa vaatii naistyöntekijöitä.
Afganistanin humanitaarinen kriisi syvenee. Romahdus näkyy jo Euroopassakin pahenevana pakolais- ja siirtolaiskriisinä.
Afganistania elokuuhun 2021 asti kannatelleille länsimaille maan nykyinen kehitys ei ole yllätys, ja se on pitkälti myös lännen omien virheiden syytä. Operaatio Afganistanissa epäonnistui, myös Suomen osalta. Äkkilähtö Afganistanista jätti vallan Talebanin kovan linjan edustajille.
Vaikka länsi lähti, Afganistan jäi täysin riippuvaiseksi lännen avusta. Talebanissa on toimijoita, jotka tämän tajuavat. Voitolla on kuitenkin linja, joka vie Afganistania kohti täydellistä eristäytymistä.
Kun Taleban teki humanitaarisesta avusta pelinappulansa, avustusjärjestötkin lähtevät. Kovan linjan Taleban-johtajat ovat hyväksyneet sen hintana ideologiastaan. Lännelle Afganistanin naisten ja tyttöjen auttaminen on hyvin vaikeaa. Vuodelta 2022 on vaikea löytää voittajia, mutta Afganistanin naiset ja tytöt ovat tämän vuoden häviäjät.
Kirjoittaja on HS:n pääkirjoitustoimittaja.
Kolumni| Tämän vuoden häviäjät löytyvät Afganistanista
4
9
28.12.2022
Kun Taleban teki humanitaarisesta avusta pelinappulansa, avustusjärjestötkin lähtevät.
Islamistinen Taleban johtaa Afganistania sorrolla, mutta nyt sorron ja vapauden välillä heilahteleva viisari iski ääriasentoon. Taleban sulki naisilta yliopistot ja yli 12-vuotiailta tytöiltä koulut. Naisten liikkumista ja työntekoa rajoitettiin entisestään. Asiaa ei ole edes puistoihin.
Mielenosoituksiin osallistuvia naisia on pahoinpidelty ja kidutettu, ihmisoikeusjärjestö Amnesty raportoi.
Ilman naisia lääkäreinä, sairaanhoitajina ja kätilöinä afganistanilaisnaiset ja -tytöt jäävät terveydenhuollon ulkopuolelle.
Jouluaattona Taleban kielsi sekä........
© Helsingin Sanomat
visit website