Natosta on opeteltava puhumaan uudella tavalla, ja vaalikeskusteluissa tästä saadaan esimakua.
Suomessa käydään eduskuntavaalien alla uudenlaista Nato-keskustelua, jossa pelataan varovaisilla sanoilla mutta isoilla panoksilla. Turvallisuuspolitiikasta, Suomen asemasta ja Natosta puhutaan uusilla tavoilla, ja tästä saadaan nyt esimakua.
Pohjois-Euroopasta on muodostumassa uudenlainen geostrateginen alue. Suomen rajanaapuri, ydinasevaltio Venäjä tuhoaa Ukrainaa, eikä loppua näy. Euroopan unioni aseistaa Ukrainaa, ja Euroopan maat kasvattavat puolustusmenojaan. Suomi ja Ruotsi ovat hakeneet Natoon. EU ja Yhdysvallat pitävät yhtä, vaikka Yhdysvalloissa politiikan perusasetukset ovat sekaisin.
Suomen tilanne on hyvä, mutta erikoinen: Naton ovenraossa Suomella on käytännössä turvatakuut muttei velvollisuuksia. Kahdenvälinen yhteistyö Yhdysvaltojen kanssa syvenee sekin. Asema on silti epämukava, ja vaalienalusaikakin on haavoittuvaista. Riski siitä, että Venäjä yrittää vaikuttaa vaaleihin, on todellinen. Äänestäjällä on silti oikeus kuulla puolueiden ja ehdokkaiden avoimia analyyseja Suomesta Natossa.
Vaikka liittyminen Natoon ei enää jaa puoluekenttää, jakolinja piirtyy sen mukaan, mihin Suomi on Naton jäsenenä valmis.
Presidentti Sauli Niinistö on jarrutellut keskustelua Suomen Nato-profiilista sillä perusteella, että jäsenyysprosessi on kesken. Onkin totta, että Suomen toimijuus ja kannat Natossa muodostuvat vasta ajan kanssa askel ja kysymys kerrallaan. Tämä ei poista sitä, että puolueet ja poliitikot ovat eri linjoilla Nato-politiikasta. Osa eroista on pieniä ja huomaamattomia, osa suuria.
Suomen johdossa ei esimerkiksi olla yhtä mieltä siitä, pitäisikö eduskunnan viedä Suomen osalta Nato-jäsenyys päätökseen jo ennen vaaleja ja odottamatta Turkin ja Unkarin ratifiointeja. Niinistö toi aiheen esiin uudenvuodenpuheessaan, ja Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola jatkoi keskustelua sanomalla, että Nato-päätös pitäisi tehdä ennen eduskuntavaaleja. Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen (kesk) ja ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Halla-aho (ps) eivät näe sille tarvetta.
Kyse on eroista, jotka koskevat sitä, millaisia signaaleja Suomen pitäisi lähettää kumppaneilleen seuratessaan Turkin ja Unkarin viivyttelyä. Toki voi kysyä, onko Suomen toimilla mitään vaikutusta.
Osa linjaeroista on vanhaa perua. Entiset Nato-jäsenyyden vastustajat suhtautuvat usein Naton kannattajia varauksellisimmin ydinaseisiin ja myös siihen, miten aktiivisesti Suomi toimii oman alueensa ulkopuolella. Aluepolitikointi puolestaan haiskahtaa puheissa, joissa toivotaan Suomeen Naton tukikohtia pohtimatta kustannuksia ja Naton tarpeita.
Nato-jäsenyyttä pitkään ajaneille Suomen nopea Nato-päätös on toki eräänlainen poliittinen voitto, mutta heidän on vaikea väittää olleensa aina oikeassa, kun Naton ovi on yhä kiinni. Oppositiossa kokoomuksen on pitänyt varoa vaatimuksiaan, sillä ne voi joutua hallituksessa toteuttamaan.
Silti turvallisuuspolitiikallakin voi kerätä irtopisteitä. Vihreiden Atte Harjanne ja Rkp:n Anders Adlercreutz hakevat näkyvyyttä esittämällä, että Suomi antaisi Ukrainalle Leopard-taistelupanssarivaunuja.
On hienoa, että suomalaiset kansanedustajat tarttuvat Euroopassa kupliviin keskusteluihin ja osallistuvat niihin. Saksalaiset Leopardit olisivat Ukrainalle todella tehokas ase, mutta niitä ei ole kenelläkään ylimääräisiä. Harjanne ja Adlercreutz haistoivat, että mielipideilmasto muuttuu nyt nopeasti. Silti kaksi suomalaiskansanedustajaa ei vaikuta siihen, mitä Saksa, Yhdysvallat tai Britannia asiasta päättävät. Veturiksi Suomesta ei tässä näytä olevan.
Mitä pidempään Nato-jäsenyys venyy, sen suuremmaksi voi kasvaa taas houkutus kysyä, miksi Suomi odottelee Ruotsia. Sälenin turvallisuuskonferenssissa ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) vakuutti, ettei Suomi petä.
Haavisto perusteli samatahtisuutta paitsi Suomen ja Ruotsin siteillä, myös sillä, että ilman Ruotsia Suomen puolustukselta puuttuisi syvyys.
Samatahtisuudelle on perusteet, mutta Haaviston argumentti on erikoinen. On selvää, että Ruotsi, Suomen tärkein kumppani ja Naton tarkkailijajäsen, tarjoaisi Suomelle ja Natolle apuaan ja alueitaan käyttöön kriisin keskellä.
Kirjoittaja on HS:n pääkirjoitustoimittaja.
Kolumni| Nato-Suomen uuden turvallisuuspolitiikan linjaerot piirtyvät vasta varovaisesti esiin
9
1
12.01.2023
Natosta on opeteltava puhumaan uudella tavalla, ja vaalikeskusteluissa tästä saadaan esimakua.
Suomessa käydään eduskuntavaalien alla uudenlaista Nato-keskustelua, jossa pelataan varovaisilla sanoilla mutta isoilla panoksilla. Turvallisuuspolitiikasta, Suomen asemasta ja Natosta puhutaan uusilla tavoilla, ja tästä saadaan nyt esimakua.
Pohjois-Euroopasta on muodostumassa uudenlainen geostrateginen alue. Suomen rajanaapuri, ydinasevaltio Venäjä tuhoaa Ukrainaa, eikä loppua näy. Euroopan unioni aseistaa Ukrainaa, ja Euroopan maat kasvattavat puolustusmenojaan. Suomi ja Ruotsi ovat hakeneet Natoon. EU ja Yhdysvallat pitävät yhtä, vaikka Yhdysvalloissa politiikan perusasetukset ovat sekaisin.
Suomen tilanne on hyvä, mutta erikoinen: Naton ovenraossa Suomella on käytännössä turvatakuut muttei velvollisuuksia. Kahdenvälinen yhteistyö Yhdysvaltojen kanssa syvenee sekin. Asema on silti epämukava, ja vaalienalusaikakin on haavoittuvaista. Riski siitä, että Venäjä yrittää vaikuttaa vaaleihin, on todellinen. Äänestäjällä on silti oikeus kuulla puolueiden ja........
© Helsingin Sanomat
visit website
login
who are we?
contact us
qosheapp
Toi Staff
Gideon Levy
Andrew Mitrovica
Mort Laitner
Grant Arthur Gochin
Priyamvada Gopal
Poonam Muttreja
Zaher Sahloul
Patrick Gathara
Obaid Mir
