Vaikka ulkoministeri Pekka Haavisto ehkä puhui varomattomasti, hän teki palveluksen. Suomen liikkumatilan rajat ovat taas kansalaisillekin näkyvillä.
Presidentti Sauli Niinistö on useampaan otteeseen sanonut, että Suomen täytyy tietää, milloin kiiruhtaa, milloin malttaa. Lausahdus on oiva ja taitavasti monitulkintainen ja kuvaa hyvin esimerkiksi Suomen Nato-matkaa. Sen aikana Suomi on niin kiiruhtanut kuin malttanutkin – mutta onko niin tehty viisaasti?
Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) pohti tiistaina Ylen lähetyksessä ääneen sitä, miten Suomi toimisi, jos Ruotsin ja Turkin välit kiristyvät sellaisiksi, että Ruotsin Nato-jäsenyyden ratifiointi tyssäisi Turkissa pidemmäksi aikaa. Ehkä tiet erkanisivat.
Ruotsissa kohahdettiin saman tien: Suomi kiilaisi Nato-ovella, vaikka toista on sovittu.
Haavisto joutui todella pikaisesti paikkaamaan tilannetta. Hän puhui Ruotsin ulkoministerin Tobias Billströmin ja Naton pääsihteerin Jens Stoltenbergin kanssa ja antoi lausuntoja ruotsalaismedialle. Eduskunnassa Haavisto vakuutti suomalaismediallekin, että matkaa Natoon tehdään samaa tahtia. Samalla saatiin Stoltenbergin terveiset. Viesti on entisellään: Natolle Suomi ja Ruotsi ovat osa samaa pakettia, jota ei avata.
Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittiselle identiteetille on sietämätön ajatus, ettei Suomi pysty vaikuttamaan omaan asemaansa vaan ajelehtii mukana, kun suuremmat vievät. Pelinappula silti ollaan.
Suomen päätös hakea Natoon oli itsenäinen, paitsi että Venäjä ei jättänyt vaihtoehtoja. Sitten törmättiin Turkkiin ja Unkariin.
Suomen vahvat tukijat Natossa muistuttavat Suomea strategisesta kärsivällisyydestä. Se on muillekin maille tuttua Turkin kanssa. Kärsivällisyys on silti koetuksella, sillä Ruotsin ja Turkin mittelössä on nyt uusi vaihe. Tanskalainen äärioikeistoprovokaattori poltti Koraanin Tukholmassa, mistä vaalitaistelua käyvä presidentti Recep Tayyip Erdoğan sai pontta uholle Ruotsia vastaan.
Nyt on aidosti hankalaa. Tilanne Ruotsissa ja Suomessa on herkkä provokaatioille. Unkarin pitäisi pian ratifioida jäsenyydet. Toukokuussa on Turkin vaalit. Yhdysvallat ja Turkki keskustelevat asekaupoista...
Päivittäisten käänteiden lisäksi ajatukset ovat skenaarioissa, ja niin kuuluukin olla.
Vaikka Haavisto ehkä puhui varomattomasti, hän teki palveluksen. Suomen liikkumatilan rajat ovat taas kansalaisillekin näkyvillä. Nyt olisi myös ilmatilaa keskustella siitä, miksi Suomen ja Ruotsin on pysyttävä tasatahdissa. Sekin kiinnostaa yhä, mitä Suomen turvallisuudelle ja Naton uskottavuudelle ajatellaan seuraavan, jos tiet erkaantuisivat. Kuten Haavistolta kuultiin, siihenkin varaudutaan.
Kirjoittaja on HS:n pääkirjoitustoimittaja.
Kolumni| Haavisto puhui varomattomasti, mutta teki suomalaisille palveluksen
5
0
24.01.2023
Vaikka ulkoministeri Pekka Haavisto ehkä puhui varomattomasti, hän teki palveluksen. Suomen liikkumatilan rajat ovat taas kansalaisillekin näkyvillä.
Presidentti Sauli Niinistö on useampaan otteeseen sanonut, että Suomen täytyy tietää, milloin kiiruhtaa, milloin malttaa. Lausahdus on oiva ja taitavasti monitulkintainen ja kuvaa hyvin esimerkiksi Suomen Nato-matkaa. Sen aikana Suomi on niin kiiruhtanut kuin malttanutkin – mutta onko niin tehty viisaasti?
Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) pohti tiistaina Ylen lähetyksessä ääneen sitä, miten Suomi toimisi, jos Ruotsin ja Turkin välit kiristyvät sellaisiksi, että Ruotsin Nato-jäsenyyden ratifiointi tyssäisi........
© Helsingin Sanomat
visit website