Ilmaston lämpeneminen tuskin pysähtyy alle 1,5 asteeseen. Siksi myös Suomessa on sopeuduttava muuttuvan ilmaston aiheuttamiin terveysvaikutuksiin.

Kun kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC julkaisi kuudennen arviointikautensa yhteenvetoraportin viikko sitten maanantaina, kansainvälisessä tiedotustilaisuudessa pidettiin yllä positiivista virettä toistamalla useaan otteeseen, että ilmaston lämpeneminen on yhä mahdollista pitää 1,5 asteen rajan alapuolella esiteolliseen aikaan verrattuna.

Tämä tuskin on mahdollista. Aikaa on aivan liian vähän. Maailmantilanne on juuri nyt kovin sekava, eikä riittäviin ilmastotoimiin vaadittavaa laajaa yksituumaisuutta ole mahdollista saavuttaa. Todellisuudessa jopa kahden asteen rajan alittaminen on vaikeata.

Tämä tarkoittaa sitä, että maailma, jossa elämme, muuttuu paljon. Vaikutukset näkyvät kaikilla elämänalueilla. Myös terveydessä.

Maailman terveysjärjestön WHO:n mielestä ilmaston lämpeneminen on vuosisadan suurin terveysriski. Arvostettu lääketieteen alan lehti Lancet on kertonut, että lämpenemiseen liittyvät kuolemat ovat lisääntyneet maailmassa merkittävästi viimeisten 20 vuoden aikana.

Suomalaiset lääkärijärjestöt esittivät jo 2021 vetoomuksen, jossa ilmastokriisin sanotaan olevan vakavin uhka ihmisten terveydelle. Vaikutukset näkyvät jo Suomessa.

Terveyteen vaikuttavat muun muassa lisääntyvät helteet. Tämä korostuu erityisesti kaupungeissa, missä kaupunkirakenteisiin varastoituvan auringon säteilyn aiheuttama lämpösaarekeilmiö nostaa lämpötiloja. Mitä isompi kaupunki sitä voimakkaampi ilmiö.

Kuumuus lisää tukaluutta kodeissa ja työpaikoilla. Erityisen haavoittuvia ovat vanhukset. Olemme jo kuulleet palvelutaloista, missä vanhukset elävät helteillä sietämättömässä kuumuudessa.

Myös erilaiset eläinten välittämät infektiotaudit leviävät yhä pohjoisemmaksi. Muun muassa puutiaisten reviiri on kasvanut Suomessa. Aamulehdessä kerrottiin viime viikolla Pirkanmaan ensimmäisistä punkkihavainnoista, vaikka sää on ollut talvinen (AL 21.3.).

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) julkaisi perjantaina raportin, jossa on selvitetty lämpötilan ja auringonsäteilyn muutosten vähitellen ilmeneviä terveysvaikutuksia Suomessa. Vaikutukset kohdistuvat muassa uneen, liikuntatottumuksiin, ravitsemukseen ja elintapoihimme.

Myös myönteisiä vaikutuksia löydettiin. Lämpimämmät ja valoisat kesät voivat lisätä ihmisten liikuntaa. Toisaalta lisääntyvät helteet todennäköisesti vähentävät liikkumista. Talvisin lisääntyvä pimeys ja märkyys heikentävät haluja ulkoliikuntaan.

Lämpimämpi ilmasto voi lisätä uniongelmia ja vaikuttaa unen laatuun. Kaamosoireilu lisääntyy.

Lämpenevä ilmasto vaikuttaa myös ruuan saatavuuteen ja hintaan. Se taas voi vähentää joidenkin hedelmien, vihannesten ja kasvisten käyttöä Suomessa.

Raportissa korostetaan, että on tärkeätä tiedostaa ilmaston lämpenemisen vaikutukset elämäämme jo nyt, jotta osaamme sopeutua tuleviin muutoksiin. Ne ovat täällä pikemmin kuin uskotkaan.

Kirjoittaja on Aamulehden toimittaja.

QOSHE - Kolumni| Lämpenevä ilmasto iskee terveyteen - Vesa Vanhalakka
menu_open
Columnists Actual . Favourites . Archive
We use cookies to provide some features and experiences in QOSHE

More information  .  Close
Aa Aa Aa
- A +

Kolumni| Lämpenevä ilmasto iskee terveyteen

3 0
26.03.2023

Ilmaston lämpeneminen tuskin pysähtyy alle 1,5 asteeseen. Siksi myös Suomessa on sopeuduttava muuttuvan ilmaston aiheuttamiin terveysvaikutuksiin.

Kun kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC julkaisi kuudennen arviointikautensa yhteenvetoraportin viikko sitten maanantaina, kansainvälisessä tiedotustilaisuudessa pidettiin yllä positiivista virettä toistamalla useaan otteeseen, että ilmaston lämpeneminen on yhä mahdollista pitää 1,5 asteen rajan alapuolella esiteolliseen aikaan verrattuna.

Tämä tuskin on mahdollista. Aikaa on aivan liian vähän. Maailmantilanne on juuri nyt kovin sekava, eikä riittäviin ilmastotoimiin vaadittavaa laajaa yksituumaisuutta ole mahdollista saavuttaa. Todellisuudessa jopa kahden asteen rajan alittaminen on vaikeata.

Tämä tarkoittaa........

© Aamulehti


Get it on Google Play