Lauantaivieras|Eläkkeelle jäädessäni mielessä kävi, nytkö koen sen, mitä tarunhohtoiseksi omaksi ajaksi kutsutaan |
Talviolympialaiset: Norjalaiset sarvipäät julistavat: “Venytämme sääntöjä ja viemme kaiken!”
Rikos: Outoina kellonaikoina tehdyt tankkaukset paljastivat työnantajalle, millaista peliä Linnatuulessa oli pelattu
Eläkkeelle jäädessäni mielessä kävi, nytkö koen sen, mitä tarunhohtoiseksi omaksi ajaksi kutsutaan
Yritän tehdä ajastani niin tarunhohtoisen ja mukavan kuin arki ja sen moninaiset haasteet myöten antavat, kirjoittaa Tiina Keskinen kolumnissaan.
Jokainen perheellinen tietää hokeman, että kunhan lapset kasvavat aikuisiksi ja seisovat omilla jaloillaan, sitten alkaa oma aika. Ja kiireiset työssä käyvät toistelevat, että kunhan työuralla helpottaa tai kunhan pääsee eläkkeelle, vihdoin on aikaa itselle.
Ruuhkavuosista puhutaan silloin, kun samaan elämänvaiheeseen osuvat työ, perhe-elämä, lasten harrastukset ja arjen moninaiset velvollisuudet. Ruuhkavuosista puhuttaessa usein painotetaan, että silloin ihminen joutuu tinkimään omasta ajasta ja asettamaan muiden hyvinvoinnin oman edelle.
Muistan hyvin ruuhkavuosien elämänrytmin kiihkeyden. Oli monta rautaa tulessa, elämä oli vauhdikasta eikä aina helppoa. Rytmi ei kuitenkaan ollut ahdistava, koska elämä oli sitä, mitä toivoinkin sen olevan. Elin itseni näköistä elämää.
Nyt ruuhkavuodet ovat osaltani ohi. Lapset ovat kasvaneet hienoiksi aikuisiksi, ja voin seurata heidän elämäänsä sivustakatsojana ja tarjota apua, silloin harvoin, kun siihen on tarvetta.
Äidinkielenopettajan rakas työkin loppui eläköitymisen myötä.
Eläkkeelle jäädessäni mielessä kävi ajatus, että nytkö sitten koen sen, mitä tarunhohtoiseksi omaksi ajaksi kutsutaan. Vielä en ole sellaista kokenut.
Eläköitymiseni aikoihin äitini sai Alzheimer-diagnoosin. Ikääntyminen oli alkanut näkyä yksin asuvan äitini toimintakyvyssä myös fyysisesti. Siskojeni elämäntilanteista johtuen oli luontevaa, että minä aloin hoitaa äidin asioita ensisijaisesti; olinhan jäänyt eläkkeelle, asuin suhteellisen lähellä ja minulla oli aikaa.
Vaikka äidillä on myös siskojeni apu saatavilla ja Pirhan loistavasti toimiva päivittäinen kotisairaanhoito tukena, minä olen se, josta on tullut äidin isoin tukipilari arjen haasteissa. Äiti soittaa minulle ja minä äidille monta kertaa päivässä, puhelin on aina vieressäni, myös öisin. Jokaiseen viikkoon mahtuu monenmoista, välillä yllättävääkin avuntarvetta. Milloin on jääkaappi hajonnut, milloin ikkuna ei mene kiinni, lamppu on palanut tai pyykit pitää käydä silittämässä. Tietenkin äiti kaipaa myös juttuseuraa.
Tukipilarina oleminen tuntuu hyvältä. Äidin auttaminen ja hänen huolissaan myötäeläminen on ajoittain raskasta ja aikaa vievää mutta kuitenkin ehdottoman mielekästä. Äiti huolehti minusta lapsena, minä huolehdin nyt äidistä. Mielestäni diili on kohtuullinen.
Minulla ei ole koskaan ollut tarvetta haikailla jonkun tulevaisuudessa häämöttävän ajan perään - eihän sellaista välttämättä koskaan ehdi osakseni edes tullakaan. Minun oma aikani on tässä ja nyt. Yritän tehdä ajastani niin tarunhohtoisen ja mukavan kuin arki ja sen moninaiset haasteet myöten antavat
Lue lisää kirjoittajalta
Lauantaivieras|Tulevaisuus ei kaadu syliimme, kun rakennamme sen itse
Lauantaivieras|Kielipoliiseille on edelleen tarvetta – Ajattelu- ja kirjoitustaitoa ei voi ulkoistaa tekoälylle
Lauantaivieras|Miksi italialainen vihaa susia vähemmän kuin suomalainen?
Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita
Tuoreimmat tähtijutut