Suomessa on hiihdetty vuosikymmeniä myös epävirallisia latuja. On vaikea ymmärtää, miksei niin voisi olla jatkossakin.

Aamulehti

Tampereen Ikurissa hiihtointo oli joulukuussa korkealla, mutta kaupunki ei ollut lumisateen jälkeen vielä ajanut latuja. Paikallinen urheiluseura Ikurin Vire tarttui toimeen ja teki ladut ulkoilijoiden iloksi. Sen jälkeen kaupungilta oli otettu yhteyttä ja sanottu, ettei seura voi ajaa latuja, koska kaupunki vastaa latujen turvallisuudesta. Tarkalleen ottaen taustalla on kuluttajaturvallisuuslaki. Seura saisi tehdä latuja vain, jos siitä olisi erillinen sopimus.

Lue lisää: Kaupunki kielsi latujen tekemisen talkoilla tamperelaiselta urheiluseuralta – Kuka vastaa latujen turvallisuudesta?

Tampereen Onkiniemessä on puolestaan keskusteltu siitä, voiko yksityishenkilö tehdä järveen avannon. Aamulehden Moro on seurannut tapausta. Kaupungin kannan mukaan yksityinen avanto on vaaraksi sivullisille eikä uintiavannon tekeminen kaupungin järvillä ei ole jokamiehenoikeus. Onkiniemen avannontekijä on merkinnyt uimapaikkansa huolellisesti. Jos järvessä olisi katiska, paljon pienempikin merkintä riittäisi.

Lue lisää: Onkiniemen ”laittoman” avannon tarina jatkuu Tampereella – Kaupunki ei kiellä yhden hengen pesupaikan käyttöä jäisellä Näsijärvellä

Ja osataan sitä muuallakin kuin Tampereella. Viime viikolla nousi julkisuuteen tapaus, jossa Janakkalassa Kanta-Hämeessä mies sai haukut, koska oli aurannut omatoimisesti kulkureittiä, joka ei ole kunnan talvikunnossapidon piirissä. Lopputulema oli, että auraaminen pitää lopettaa, koska reitit ovat kunnan vastuulla. Kunnanjohtaja kyllä pyysi sala-auraajalta anteeksi kunnan työntekijän vääränlaista käytöstä asian hoitamisessa.

Lue lisää: Antti Vau jäi verekseltään kiinni sala-auraamisesta ja joutui viranhaltijan haukkumaksi – Janakkalan kunnanjohtaja pyysi julkisesti anteeksi

Kaikkia tapauksia yhdistää aktiivinen kansalaistoiminta yhteisön hyödyksi sekä virallinen näkemys siitä, että tuo toiminta aiheuttaa suurta vaaraa.

Suomalaiset ovat ilmeisesti altistuneet valtaville riskeille vuosikymmeniä hiihtäessään epävirallisia latuja. Tavallisten ihmisten, kyläyhteisöjen ja seurojen tekemiä latuja on hyvinä lumitalvina monin paikoin niin pelloilla kuin järvien jäillä. Niitä kaikkia koskee kuluttajaturvallisuuslaki, sillä kuluttajalle tarjottavan palvelun raja ylittyy myös esimerkiksi silloin, jos yksityinen henkilö tai yhdistys tekee ladut, jotka on osoitettu yhteiseen käyttöön.

Onko seuraava askel se, että lumiseen metsään kulkijoiden jaloissa tamppautuva polkukin on palvelua toisille kuluttajille, ja voi pahimmillaan altistaa seuraavan kulkijan vaikkapa liukastumiselle?

Sala-auraaja Antti Vau pohti haastattelussa, että: ”Onko elämämme liian säännösteltyä? On outoa, että ihminen joutuu miettimään, voiko vapaaehtoisesti enää tehdä mitään toisten hyväksi.”

Se on hyvä kysymys. Emmehän vain ole siirtymässä kohti yhteiskuntaa, jossa aktiivinen kansalainen on uhka eikä voimavara?

Kirjoittaja on Aamulehden toimituspäällikkö.