Meillä on nykyisin valtava määrä keinoja kommunikoida, mutta toisen tavoittaminen on edelleen maailman vaikein asia.

Aamulehti

Call your best friend – Soita parhaalle ystävällesi, kehotti ystävänpäivänä saatu onnenkeksi. Hyvä ajatus, ajattelin. Näin pitääkin tehdä töiden jälkeen. Soitto jäi kuitenkin tekemättä, koska Facebookista huomasin ystäväni olevan varattu. Saattaa olla, että oletin väärin ja tein virheen.

Soittelemme muutenkin ihan liian harvoin. Paljon useammin kommunikoimme Whatsappissa, toisinaan Messengerissä, välillä sosiaalisessa mediassa, joskus myös sähköpostilla. Parhaista hetkistä ei ole epäilystä, ne tapahtuvat aina kasvotusten.

Samantyyppisiä ystävyys-, tuttavuus- ja sukulaissuhteita minulla on muitakin. Nykyisin pitää aina hetki miettiä, mikä olisi paras tapa ottaa yhteyttä juuri tähän ihmiseen. Siinä missä toiselle sopii tekstiviesti, toiselle oikea tapa on Whatsapp-viesti. Sitten on niitä, jotka tavoittaa vain äänipuhelulla.

Nykyihmisen on oltava melkoinen viestinnän asiantuntija arjesta selviytyäkseen.

Lisäksi tiedämme ihmisten välisestä kommunikoinnista paljon muutakin. Kuten sen, että kun haluaa saada viestin perille pikkulapselle, pitää laskeutua samalle tasolle ja katsoa lasta suoraan silmiin. Tai että kuolemansairaan ihmisen luona voi silittää hänen kättään tai otsaansa, sillä kosketuksen ja läsnäolon hän saattaa tuntea. Teinien kanssa kommunikointi on ihan oma taiteen lajinsa, mutta tärkeintä siinäkin on läsnäolo.

Etsin ammatikseni vastauksia, ja olen myös tottunut saamaan niitä. Siksi minun on joskus vaikea ymmärtää heitä, joiden työpuhelut menevät aina vastaajaan, eikä heitä tavoita edes sähköpostitse suorilla kysymyksillä.

Toki tiedän, että on ammatteja, joissa ei vain voi – tai saa – vastata. Joissakin työtehtävissä viestintä on hoidettava salattuna.

En itsekään vastaa läheskään kaikkiin sähköposteihin, koska työaikani ei ole sellaiseen enää vuosikausiin riittänyt. Henkilökohtaiseen työsähköpostiini voi tulla päivittäin kymmeniä viestejä. Työssäni on myös useita seurattavia sähköpostilaatikoita. Sähköpostien lisäksi minua voidaan tavoitella äänipuheluina, Teamsilla, Slackilla tai sosiaalisen median alustojen kautta – ja kirjeitsekin vielä.

Koko ajan on seulottava, mikä on oikeasti tärkeää. Se vie työajasta jo leijonanosan, ja on poissa oikeasti tuottavalta työltä.

Milloin maailmasta tuli tällainen? Meillä on valtava määrä keskenään kilpailevia menetelmiä – digitaalisia ja vanhanaikaisia – lähestyä toisiamme. Sen ansiosta hukumme viestitulvaan niin, ettei kenelläkään ole enää aikaa kuunnella ja oikeasti tavoittaa toisiaan. Olla läsnä.

Kirjoittaja on Aamulehden toimittaja.